Top 6 reaktiot matkaani

Viime viikkojen mittaan olen saanut jos jonkinmoista palautetta matkastani, niin kannustavaa kuin kauhistelevaakin. Osa lähinnä huvittaa ja osa jopa hivenen ärsyttääkin. Suurin osa onneksi on positiivista ja tsemppihenkistä. Tässä kuitenkin ehdottomasti yleisimmät. (Varoitus: Seuraava teksti tulee sisältämään yliannostuksen kliseitä.)

1. "Olet niin rohkea."

Olenko? En tietääkseni ole lähdössä rauhanturvaajaksi Syyriaan tai valokuvaamaan pyörremyrskyn tuhoja keskelle sortuvia taloja. En aio selviytyä viikkoa autiolla saarella tai vaeltaa puolisulan jäätikön halki. Olenko vain rohkea, koska teen jotain mitä ei yleensä odoteta ikäisiltäni tai muilta samassa elämäntilanteessa olevilta?

2." Mitä, yksin?!?!?!"

Reaktio on lähes sama, kuin olisin juuri kertonut aikovani ajella hiukset päästäni ja lähteä Pohjois-Norjaan palvomaan puita. Toki kaverin kanssa lähtö toisi turvaa, ja vapaaehtoisen ilmoittautuessa meitä olisikin luultavasti ollut kuukauden päästä lähdössä kaksi reppureissaria yhden sijaan. Mielestäni olisi vain surullista jättää haaveensa toteuttamatta vain, koska kukaan ystäväsi ei tee sitä kanssasi. Niin tehneitä ihmisiä kohtaan en tunne mitään muuta kuin sääliä. Unelmat on tehty toteutettavaksi - hinnalla millä hyvänsä. Ei maailma kuitenkaan ole läpeensä paha paikka, kunhan ei ole itse liian sinisilmäinen ja pitää maalaisjärjen matkassa. Vaikka matkustaisin yksin, se ei ole synonyymi yksinäisyydelle. Kyllä juttukaverin löytää takuulla joka maapallon kolkasta, vaikka sitten pitäisi ottaa mukaan elekieli sormin ja varpain. Yksin reissatessa olen myös vapaa kompromisseista ja voin toteuttaa (tai olla toteuttamatta) juuri niitä asioita, joita itse haluan. Yksin minun on myös pakko ottaa enemmän kontaktia muihin ihmisiin ja uskoisin, että näin kuulen useamman kiehtovan elämäntarinan kuin kaverin kanssa ikinä.
    Toisaalta olen myös ajatellut, että matka on itselleni tietynlainen tulikoe. Koettelen rajojani elämässä yleensäkin, joten ehkä tämä on taas tietynlainen tapa yrittää todistaa itselleni jotain. "Selviänkö tosiaan ihan itse eri maailman kolkissa?" Jos selviän, se fiilis on takuulla huikea.

3. "Ja isi maksaa"

Kommentti, joka saa minut näkemään punaista enemmän kuin mikään muu - nimittäin ei muuten maksa. Tunnustan, että perheen viimeisenä kotona asuvana lapsena olen toki ollut koko elämäni ajan hieman eri asemassa verrattaessa vaikkapa viisihenkisen lapsiperheen lapsiin. En koe itseäni pilallehemmotelluksi, mutta elämääni tyytyväiseksi kylläkin. Koska tähän saakka olenkin elänyt melko lailla vanhempieni elättinä, matkan maksaminen nimenomaan itse tuntuu entistäkin suuremmalta asialta. Se, että olen  itse säästänyt tietoisesti, venyttänyt penniä, tehnyt kolmea eri työtä ja juonut baarissa vain vettä Suuren Matkan vuoksi saa minut tuntemaan hienoista ylpeyttä. Matkasta tulee entistäkin arvokkaampi kaikin eri tavoin. Moni muu saattaisi käyttää vastaavan summan rahaa täysin eri tavalla ja se on ihan hyväksyttävää. Ihmisiä on moneen junaan, mutta itse uskon joka sekunnin reissussa olevan kaiken työn arvoista. Loppujen lopuksi kaikkea kokemaani tuskin pystyy ikinä rahalla edes mittaamaan.

4." Nyt on oikea hetki matkustella"

Toisaalta olen samaa mieltä kommentin kanssa, sillä elämäntilanteeni tosiaan on nyt otollinen vain lähteä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Mutta miksi en voisi matkustella nyt ja myöhemmin? Yhden reissun jälkeen on kuitenkin yhä miljoonia jännittäviä paikkoja tutkittavana. Kuka käskee, että opintojen jälkeen on hypättävä oravanpyörään, tehtävä 30 vuotta (tai meidän sukupolvellemme ennemminkin 40 vuotta) samoja töitä ja jäätävä eläkkeelle haaveilemaan loma-asunnosta Espanjasta (koskaan sitä todennäköisesti toteuttaen) ja korkeammasta eläkkeestä? Eikö irtiottoa voi tehdä milloin vain? Voi. 

5. "Onnenpekka!"

Joka kerta kuullessani tämän koen, etten ansaitse matkaani, vaikka onnella ei ole mitään tekemistä asian kanssa (vaikka sanoja ei tätä niin aina tarkoittaisikaan). Itse olen päätökseni tehnyt, asiat järjestellyt ja rahat ansainnut. Käytän ennemmin sanaa hyväosainen, sillä A) elän maassa, jossa minun on mahdollista saada oma passi, mikä taas mahdollistaa vapauden ja tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia B) elän hyvinvointivaltiossa, jossa olen saanut töitä ja jonka palkkataso on korkea ja mahdollistaa matkustelun C) minulla on kaikki raajat tallella ja terveyteni muutenkin sallii matkustamisen, myös yksin. Onnenpekkana minua pitäisivät takuulla he, joilla ei näin ole - ja sen minäkin nöyränä hyväksyn. Itse pidän itseäni onnenpekkana vain siksi, että olen ajoissa tajunnut matkustelun hienouden ja sen tuomien kokemusten arvon elämässä.

6. "Kunpa minäkin voisin..."

Miksi et voi? Ainoa henkilö, joka sinua estää, olet sinä itse. Työ- ja asuntoasiat, raha sekä ihmissuhteet ovat aina järjestettävissä, kyse on vain tärkeysjärjestyksestä. On vain muutamia hyväksyttäviä poikkeuksia, jotka voivat olla todellisia syitä matkustamisen mahdottomuudelle:

* Sinulla ei ole passia, koska olet laiton maahanmuuttaja tai sinua ei ole virallisesti edes olemassa

* Olet todistajansuojeluohjelmassa ja matkustus voisi paljastaa peitenimesi

* Olet poliisin etsintäkuuluttama tai vankilassa, missä tapauksessa OLE KILTTI ja pysy siellä missä oletkin

* Olet sairaalahoidossa hengenvaarallisessa tilassa

Jos yksi tai useampi kohdista pätee sinuun, ok, myönnän, että matkustaminen voi olla hieman haastavaa. Jos ei, lopeta kitiseminen ja lähde reissuun!