Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tuntemattomaan ja takaisin

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Lazy days

No heipä hei täältä kaiken stressin ja kiireen keskeltä. Tuntuu, että  oikein mitään en ole täällä tehnyt tai saanut aikaan, mutta olostani olen nauttinut senkin edestä. Tänään olen mm.

- Grillannut itseäni laiturilla tuntikaudet seuranani paikallinen pojankloppi, jonka mielestä mun luomet olivat hirmu ihmeellisiä
- Uiskennellut maailman lämpimimmässä ja kirkkaimmassa merivedessä sormet ja varpaat rusinaksi
- Sopinut samalla myös viinitreffit illalle panamalaisen Espanjassa monta vuotta asuneen surffarin kanssa, joka jakoi mun suuren kaipuuni kuohuviiniin. Tänään on hyvä päivä pitää viini-ilta.
- Todennut, ettei Haribon löllökarkkeja kannata pitää auringossa montaa tuntia
- Juonut mojitoja amerikkalaisten herrasmiesten kanssa
- Puhunut suomea hostellimme kokin kanssa, joka on asunut kuusi vuotta Suomessa
- Oppinut, että Madrid on Espanjan pääkaupunki ja tuntenut itseni todella tyhmäksi. Mä olen aina luullut, että se on Barcelona?! Mun maantiedon numero on lukion päästötodistuksessa 10, eipä uskoisi...


Minun private auringonottolaituri



En ole kovin montaa öttiäistä täällä nähnyt ja silti mun jalat näyttää tältä jalkateristä polviin saakka.

Mojito, Karibia, aurinko. Tarviiko muuta lisätä?

Älkää edes kysykö...

Tässä nyt tällainen pikkumaistiainen Bocas del Toron meiningeistä. Reggae raikaa, tyypit on kivoja, meno on letkeetä ja niin edelleen. Tänään viimein aurinkokin paistoi ja voi pojat minä olin iloinen - muutaman pilvisen päivän jälkeen pelkäsin jo, että en pääse rannalle ollenkaan. Jos mulla olisi taipumusta asioiden katumiseen, saattaisin katua sitä, että en lentänyt Väli.Amerikkaan Etelä-Amerikasta jo aiemmin, sillä täällä meininki on just sit mistä minä tykkään. Karibianmeri on mun ehdoton uusi lemppari. Nyt kuitenkin on mentävä kun viiniseura saapui. Huomenna lisää, tiedosssa ainakin juttua pieneltä päiväreissulta joka tehtiin pari päivää sitten. Chao!

Tunnisteet:

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Olen finaalissa, niin ja Karibialla kans!

Huh mikä reissu on tullut tehtyä ja nyt viimein perillä. Ensin yö lentokoneessa, jossa kolmelta yöllä tarjoiltu illallinen ei oikein sijaa kunnon yöunille antanut. Koneen vaihto Miamissa, jossa miljoonat turvatarkastukset ja superepäileväinen passintarkastaja takasivat sen, että lopulta sain juosta portille, vaikka vaihtoon oli kaksi tuntia aikaa. Oikeasti, mitä ne tekee tiedoilla kuten " miksi matkustat yksin?", "mitä vanhempasi tekevät työkseen?", "mitä itse teet?", "mitä aiot opiskella?". Melkein suusta pääsi jo siinä vaiheessa, että pommien rakentamista meinasin alkaa opiskelemaan, mutta sarkasmi ei taida olla paras ratkaisu Jenkkien rajalla. En ole ikinä ollut erityisen kiinnostunut Yhdysvalloista ja tämä pikapiipahdus lentokentällä tuki täysin mun mielipidettä.

Aamulla saavuin viimein kohdemaahan, joka on siis tällä kertaa Panama! Tunnustan, että maan valitsin sillä perusteella, että Sergio kehui sitä maasta taivaisiin. Googletin sen ja kuvahausta löysin ehkä kauneimpia rantoja ikinä. Seurauksena varasin lennot. Maahan laskeutuessani se oli ehkä edelleen ainoa tiedonjyväseni, ei ole tullut nyt oikein läksyjä tehtyä. Lisäksi tiedän Panaman kanavan ja panamahatut. That's it. Menin vaihtamaan loput Perun soleni pois lentokentällä ja vasta tiskillä tajusin, ettei mulla ole hajuakaan mitä valuuttaa pitäisi pyytää. Niinpä vähän nolona kysäisin, että saisikos Panaman rahaa. Ai dollareita? Juu, juuri niitä! Kappas.

Lentokentältä menin suoraan bussiterminaaliin ostamaan lipun illalle ja jätettyäni rinkan säilöön menin viettämään päivän naapurissa sijaitsevaan ostoskeskukseen. Paikkahan oli ihan valtava ja sisältää noin 800 liikettä. Olin jo muutaman tunnin jälkeen ihan uuvuksissa, mutta kyllä mukaan tällä kertaa tarttuikin jotain, ihania farkkuasioita pari kappaletta, sandaalit ja toppi.

Toinen yö meni jäätävän kylmässä bussissa, jossa ei tosiaankaan saanut juurikaan nukuttua vaikka oli fleeceviltti, villasukat ja kaikki. Mä en käsitä miksi ne nupit täytyy vääntää kaakkoon. Kyllä vähemmästäkin uskotaan, että ilmastointi löytyy. Matka kesti kymmenen tuntia ja hintaa lystillä oli vähän vajaa 30 dollaria. Aamulla kuuden jälkeen saavuttiin väsyneinä mutta onnellisina matkan päättymisestä Almiranteen. Huristeltiin taksilla venesatamaan (1 dollari) ja veneellä varsinaiseen kohteeseen (4 dollaria), Bocas del Toroon, mikä on siis pieni saaristo keskellä Karibianmerta. Löydettiin kanadalaisen Bryanin kanssa tosi ihana hostelli rannalta, vähän pienemmältä saarelta syrjässä pääsaari Colonin sykkeeltä ja nyt odotellaan että päästään kirjautumaan sisään. Täällä takuulla kelpaa vajaa kymmenen päivää rentoutua. Vesi on ainakin niin kirkasta, että snorklaamaan on pakko päästä.

Sitten juttu, mikä oli superkiva ylläri kun napsautin koneen auki: Olen Supersaverin matkablogikisan finaalissa! Nyt siis kaipaan teidän lukijoiden apua ja ääniä enemmän kuin koskaan! Jos pidätte blogistani, toivon todella että pistätte ääniä tulemaan, sillä niitä tosiaankin tarvitaan - vastassa on tosi hyviä blogeja :)

Äänestämäänhän pääsee kuvaa klikkaamalla:


Wina trip with Supersaver!





Ja loppuun vielä linkki kolumniin, joka julkaistiin Kunnallislehdessämme eilen. Vähän mietiskelyä identiteetistä ja sen sellaista. 

Niitä kuvia ei nyt tullut vaikka viimeksi lupasinkin. Ensi postaukseen tuleekin sitten tuplana!

Tunnisteet:

torstai 25. huhtikuuta 2013

Perussa jälleen, vaan ei kauaa

Montanitassa juhlittiin, rentoiltiin, vietettiin grillijuhlia ja nautittiin elämästä. Sunnuntaina otinkin suunnaksi jälleen Liman ja 33 tuntia myöhemmin bussi saapui kaupunkiin. Matkalla mm. hondurasilainen tyttörassu jäi rajalle viisumiongelmien vuoksi ja jenkkinainen pisti metelin laukkutarkastuksessa luullessaan, että meidät ryöstetään. Lopulta näppäränä hän päätti ottaa valokuvia - kyllä, valokuvia viranomaisista rajalla. Jopa minä tajuan, että se on yksi niistä asioista, joita täällä päin ei ikinä kannata tehdän viranomaisten kanssa asioidessa. Pitkien kuulustelujen jälkeen päästettiin nainen takaisin bussiin ja matka jatkui. Matka vielä huipentui siihen, että mun matkakaverin, hollantilaisen Robin kännykkä pöllittiin. Semmonen reissu se.

Eilen lähdin israelilaisen Hadarin kanssa kohti Liman yhtä suurinta ostoskeskusta, Jockey Centeriä. Mulla on ollut jo kova ikävä kunnon shoppailua ja tähän saakka olen ajatellut, että moiseen lystiin mulla ei tule olemaan varaa pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin kun kesällä olenkin palkkatöissä päätin, että nyt mennään törsäämään ja pistetään rahaa palamaan. Enää reilu pari viikkoa jäljellä, joten vähän lihonuttakin rinkkaa jaksaa sen ajan jo kantaa. Meidän reissu ei vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja palattiin melkein tyhjin käsin. Ostoskeskus oli kyllä valtava, mutta kaikki liikkeet olivat mahdottoman kalliita eikä oikein meidän makuun. Ainoat tutut liikkeet olivat Zara ja Mango, mutta nekin tuntuivat olevan täynnä vain neuleita ja muita syysvaatteita ja mitä mä niillä teen kesän tullessa? Kuitenkin meillä oli kiva päivä ja lopulta kuitenkin ostin sen, mitä eniten lähdin etsimään: uuden kameran! Ensi postauksesta lähtien lupaan siis jälleen kuvia!

Kuitenkin koko päivä onnistuttiin huristelemaan paikallisilla, mikä on jo seikkailu sinänsä. Paikallisliikennehän täällä tarkoittaa lähinnä isoja pakuja, jotka nappaa ihmisiä kyytiin ja tiputtaa niitä ihan mihin vaan. Reittejä ei paikallisetkaan kovin hyvin taida tietää, sisällä oleva rahastaja vain huutaa katujen nimiä mihin suuntaan auto kulkee. Mutta perille päästiin parilla vaihdolla ja vielä takaisinkin hostellille, saavutus sinänsä. Yksi kyytihän tosiaan maksaa yhden solin, eli noin 30 senttiä. Taksikyyti olisi ollut 6-10 euroa/suunta, joten kannattaahan tuo.

Eilenillalla tuli taas juhlittua elämää ja puoli-ilmaista happy houria ja tänäaamuna lupasin taas jälleen kerran ties kuinka monetta kertaa jo, etten ikinä enää pelaa beerpongia, sen verran petollinen peli mun pelitaidoilla. Meinasin tänään mennä Robin kanssa katsomaan kaupungin keskustaa, mutta meillä oli niin karmivat olot tänäaamuna, että se ikäänkuin sitten  jäi. Kirjauduin ulos hostellista päivällä, käytiin vähän kävelemässä ulkona Robin ja Hadarin kanssa ja loppupäivän olen lähinnä maannut hostellin sohvilla. Kahdesti tuli Limassa käytyä ja ikinä en sitä kuuluisaa keskustaa nähnyt. Onpa syy tulla tänne joskus vielä kolmannenkin kerran! Lisäksi olisin halunnut käydä uimassa merileijonien kanssa, mutta mikään yrityksistä joille laitoin meiliä muutama päivä sitten ei vastannut mulle, joten olkoon. Jos eivät asiakkaat ja niiden rahat kelpaa niin ei sitten.

Nyt sitten tapan aikaa hostellilla ja pian huristelen lentokentälle, lento lähtee yhdeltä yöllä. On aika viimein jättää Etelä-Amerikka. Veikkauksia mistä herään huomenaamuna?

Ai niin! Rob kertoi lukeneensa jostain tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman iloisinta kansaa (todella outoa mun mielestä). Itse hämmästelin vain sitä, että eikös Suomi nimenomaan ole tunnettu masentuneista ihmisistään ja korkeista itsemurhaluvuistaan. Lopulta tultiin lopputulokseen, että ehkä kaikki onnettomat tekevätkin itsemurhan ja jäljellä on vain iloisia ihmisiä! Loogista? Heh. Kyllä, olen väsynyt, alkaa jutun taso olla sitä luokkaa, ettäh...

Tunnisteet: ,

perjantai 19. huhtikuuta 2013

No mutta hei

Tulee nyt vähän kuvatonta postausta. Ai että miksikö? No, lienee aika päivittää taas kameraa, olihan edellinen kuitenkin jo ainakin kolme viikkoa vanha! Muistatteko kun taisin aiemmin mainitakin, miten kameran objektiivi kiukuttelee ja välissä taitaa olla hiekanmurunen tai jotain? Nyt mun pelko sitten kävi toteen ja kamerapieni ei tee enää mitään. Nothing. Nada. Eikä se siitä tunnu korjaantuvan vaikka kuinka monella kielellä sitä toistelisi... Joten, nyt jonkin aikaa tiedossa pelkkää mun sekavaa höpinää, yritän ensi viikon alusta päästä ostamaan uutta kun pääsen taas ihmisten ilmoille.

Quitossa vika päivä meni rattoisasti, Nelsonin kaveri Luis haki mut aamulla hostellilta ja ajelutti ympäri kaupunkia. Olen ihmetellyt missä ne kaikki kuumat lattarimiehet piileskelee, jotka laulaa, tanssii ja näyttää hyvältä MTV:llä, mutta löytyhän se, ainakin yksi kappale! Pitää näköjään vaan kilauttaa kaverille! Luis oli muutenkin tosi mukava ja päivä oli kiva. Kierrettiin ympäri Centro Historicoa, eli vanhaa kaupunkia, ja nähtiin ihan liian monta kirkkoa. Käytiin ihmettelemässä kaupunkia yläilmoista Panecillo-mäen huipulta ja lopuksi käveltiin pitkin kallista boulevardia, jonka varrella olevassa Chanelin liikkeessä Luis kuulemma käy katsomassa kauniita myyjätyttöjä.

Illalla matka jatkui yöbussilla kohti Canoaan, jonne saavuin kuudelta aamulla. Pieni kylä, jossa ei näkynyt aamulla ristinsielua. Hostelleissa ei näkynyt liikettä lainkaan, joten menin rinkkoineni hetkeksi istumaan rannalle ja katsomaan auringonnousua. Siitä sitten kirjauduin myöhemmin hostelliin ja nukuin vielä muutaman tunnin. Canoassa en tehnyt kirjaimellisesti mitään. Makasin riippumatossa ja katsoin leffoja. Tapasin koskenlaskusta tutut chileläistytöt ja kävin uimassa meressä, jonka vesi oli kuin keittovettä.

Canoasta eilen päätin jatkaa matkaa Montanitaan, Ecuadorin Mancoran vastineelle. Kyseessä on pieni (tosin Canoaa huomattavasti isompi) turistoitunut kylä meren äärellä. Paikka on tunnettu lähinnä aalloistaan ja bileistään, joten surffarit kokoontuvat tänne surffaamaan ja juhlimaan. Tosin miellyttävän paikan tästä tekee se, että täällä on sekä paikallisia että ulkomaisia lomailijoita. Eilinen matka tänne tosin ei ollut elämyksellisin: lähdin matkaan yhdeksältä aamulla ja perillä olin viiden maissa illalla. Matkalla vaihdoin bussia neljästi ja pienillä paikallisbussilla piti körötellä reittiä Canoa-Bahia-Portoviejo-Jipi Japa - Puerto Lopez - Montanita (onko muuten ehkä ihanin paikannimi ikinä, Jipi Japa!). Nyt sitten viivyn täällä kolme yötä, tehden ei-mitään. Vähän olen tehnyt kirjoitusjuttuja ja opiskeluhommia, kyllä tämä tästä etenee.Illalla näen italialaisia ja ilmeisesti barbecue tiedossa.Ihan hyvä valinta oli jatkaa matkaa yksin, sillä pojat on tosiaan ehtineet vasta Montanitaan rannikkoa pitkin, itse olen sentään ehtinyt tehdä jo kokonaisen lenkin  Ecuadorissa. Mutta ihan hauska niitä nähdä pitkästä aikaa!

Sunnuntaille kävin jo ostamassa bussilipun takaisin Peruun, Limaan. Mun pitäisi siellä olla perillä maanantai-tiistai välisenä yönä, joten mulla on tiistai ja keskiviikko aikaa kaupungissa ennen kuin lentoni eteenpäin lähtee keskiviikko-torstai välisenä yönä. Ihana 29 tunnin bussimatka taas tiedossa.

Ensi kesän suunnitelmiin muuten tuli muutos. Alunperinhän mun piti lähteä Irlantiin kesätöihin, mutta kappas vain, jäänkin Suomeen! Sain työtarjouksen, josta en malttanut kieltäytyä, joten saankin nauttia ensi kesän kotimaisemista ja kauniista kesäöistä. Olen itseasiassa tosi iloinen tästä käänteestä, koska mä todella tykkään Suomen kesästä. Joten, tästä lähtien voitte kutsua mua kesätoimittaja Pylvänäiseksi!

Tunnisteet:

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tuntemattomaan ja takaisin tällä hetkellä kakkosena blogikisassa!

Hei kaikki ihanat! Ääniä on tullut ja tämän tuloslistan mukaan näyttääkin siltä, että blogini on kakkosena, tämänhetkisen tulostilanteen mukaan 42 äänellä. Johtavalla blogilla on 65 ääntä ja kolmannella 22, melko tasaiset välit siis. Vielä ehtii kiriä! Kiitos paljon kaikille jo äänestäneille ja nyt loputkin äänestämään! Saa kertoa kavereillekin ;)

Äänestämäänhän pääsee TÄÄLTÄ.

Nyt lähden kaupungille, Nelson järkkäsi Australiasta käsin kaverinsa mulle oppaaksi täksi päiväksi näyttämään kaupunkia ja sehän kelpaa. Ei tarvii kaupungin surkeilla julkisilla körötellä kun on auto käytössä, mahtavaa! Illalla jatkankin yöbussilla rannikolle Canoaan.

Tunnisteet:

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Olen maailman keskipiste(essä)

Toissapäivänä saavuin tosiaan tänne pääkaupunki Quitoon, joka on Ecuadorin toiseksi suurin kaupunki. Ei ollut oikein mun päivä ja illalla hostellille saavuttuani ei kyllä huvittanut oikein mikään. Banosin hostellilta lähtiessäni ensinnäkin hostellinpitäjät alkoivat inttämään multa lisää rahaa. Excuse-moi? Olin maksanut jo 18 dollaria edellispäivänä ja siellä työskentelevän miehen kanssa oltiin sovittu hinnaksi 6 dollaria/yö. No, se mies ei tietenkää ollut siellä lähtiessäni ja nämä pari tomeraa mummoa väittivät, ettei tällä miehellä ole mitään oikeutta hinnoitteluun ja hinta on kyllä 10 dollaria/yö. Aikani väiteltiin siinä ja mielessä kävi jo vaan käveleminen pois tilanteesta, mutta totesin etten nyt kyllä halua enempää hankaluuksia, haluan vaan ehtiä bussiin ajoissa. Niinpä työnsin kympin mummojen kouraan ja ilmaisin hyvin selkeän mielipiteeni heidän toiminnastaan.

Seuraavaksi hyppäsin siis bussiin ja mitä siellä tapahtuu: mut yritetään ryöstää, taas! Reppu oli mun jaloissa, hihnat kiedottuina nilkkojen ympärille. En lukinnut laukkua, koska matka oli vaan 3½ tuntia ja olin valveilla koko ajan. Yhtäkkiä huomasin ja tunsin, miten joku yritti kiskoa mun laukkua takaapäin penkin alta. En muista millon viimeksi mun refleksit olisivat toimineet niin nopeasti kuin silloin kun kiskaisin äkkiä laukun takaisin, loin äkäisimmän mahdollisen mulkaisun takapenkin pojille ja taisinpa vielä mutista päälle jotain idiooteista. Huh miten röyhkeää, ihan keskellä päivää! Tosin pojat taisivat luulla, että nukun, kun nojailin siihen malliin ikkunaan. Ei näköjään ole liiottelua pistää lukkoa laukkuun päiväbusseissakaan, nyt kun olen edellisen ryöstön jälkeen tavannut laittaa lukon vain yöbusseissa.

Quitoon saavuttua otin suosiolla taksin Mariscalin kaupunginosaan, sillä aiemmin luin, että rinkan kanssa on ihan turha yrittää änkeä julkisiin. Mun vieruskaverina ollut mukava pappa Fransisco jakoi taksin. Mies jäi ennen mua pois, mutta silti maksoi koko taksin, joka oli 8 dollaria, vaikka itse jatkoin aika paljon pidemmälle. Mikä herrasmies! Mun usko tähän planeettaan ja yhteiskuntaan palasi, ainakin ihan vähän. Mariscal on Quiton turistikaupunginosa, joka on täynnä ravintoloita, baareja ja hostelleja. Ensimmäinen kyselemäni hostelli tärppäsi ja oli tosi kiva. Sain kuuden hengen dormista parisängyn, mitä luksusta. Illalla kävin vain syömässä, metsästämässä adapterin itselleni ja leikkauttamassa hiukseni, oli latvat jo sellaista hamppua. Vähän hävetti kun istuin jo kampaajantuolissa ja tajusin, etten ollut harjannut hiuksiani kahteen päivään ja kampaajalla kesti parikymmentä minuuttia selvittää mun takkukasa... Muutenkin mun hiukset ei ole varmaan ikinä ennen olleet näin huonossa kunnossa, merivesi ja aurinko ovat tehneet tehtävänsä. Hoitoainettakaan eivät ole tainneet nähdä muutamaan kuukauteen. Se on se säästölinja.

 Eilen, lauantaina, halusin mennä tsekkaamaan kuuluisan Mitad del Mundon eli maailman keskipisteen. Sitä ennen kuitenkin käytiin kiertelemässä El Ejido-puistossa, jossa on lauantaisin Quiton isoimmat käsityömarkkinat. Omaan silmään ne eivät kuitenkaan kovin isoilta tuntuneet, mutta mukaan tarttuivat parit korvikset. Päivän mun kanssa tosiaan vietti japanilainen Masato. Todettiin molemmat olevamme menossa Mitad del Mundoon, joten miksi ei mennä kimpassa. Paikka sijaitsi n. 25 km pohjoiseen Quitosta ja köröteltiin sinne kahdella eri bussilla, yhteen suuntaan noin 1½ tuntia. Mitad del Mundohan on käytännössä sama kuin päiväntasaaja. Tästä paikasta hauskan tosin tekee sen, että tuo päiväntasaajalle rakennettu valtava monumentti ei itseasiassa ole edes oikea päiväntasaaja. Sen sijainti laskettiin 1700-luvulla, eikä sitä kyseenalaistettu pitkään aikaan. Kuitenkin 12 vuotta sitten keksittiin asia tarkistaa gps-laitteella, ja kappas kummaa, oikea päiväntasaaja sijaitsikin 240 metriä pohjoiseen. Me käytiin katsomassa vain itse monumentti, tosiasiassahan sen ympäriltä löytyy vaikka mitä planetaariota ja museota ja muuta.

Me sen sijaan suunnattiin Museo Solar Inti Ñan-nimiseen paikkaan, joka oli Mitad del Mundo-kaupungin aitojen ulkopuolella noin 300 metrin päästä. Siellä siis sijaitsi oikea päiväntasaaja ja lisäksi paikka on pieni puisto, jossa pääsee kokeilemaan miten päiväntasaaja oikein vaikuttaa. 45 minuutin ohjattu kierros maksoi 4 dollaria ja oli tosi mielenkiintoinen. Aluksi meille kerrottiin alkuperäisheimojen elämästä ja tavoista, viidakon eläimistä ja nähtiin alkuperäisasukkaiden taloja. Kierros huipentui tietysti kokeisiin, joita päästiin tekemään ja todistamaan. Ensimmäisenä yritimme kävellä päiväntasaajaviivaa pitkin silmät kiinni, kädet sivuilla. Kylläpähän oli huteraa menoa! Käytännössä tehtävä on mahdoton, koska voimat vetää molemmille sivuille. Oli aika hurja tunne, kun asialle ei vain mahtanut mitään. Lisäksi nähtiin miten vesi pyörii altaassa eri suuntaan pohjoispuolella ja eteläpuolella ja suoraan päiväntasaajalla se ei pyöri lainkaan, ainoastaan tippuu suoraan alas. Lopuksi myös testasimme miten paljon heikompia olemme päiväntasaajalla kokeessa, jossa opas yritti painaa ylöskohotetut kätemme alas. Viivan ulkopuolella onnistuin pitämään kädet ylhäällä leikiten, mutta viivalla toistaessamme saman, meni muutama sekunti ja kädet olivat alhaalla. Ihan älytöntä.

Kaiken kaikkiaan museo oli tosi mielenkiintoinen ja hauska. Koska se on vähän piilossa eikä sitä juuri mainosteta, siellä ei paljoa ihmisiä ollut ja meidänkin ryhmässä meitä oli vain kolme. Itsekään en olisi koko jutusta tiennyt mitään ellei ecuadorilaiskaverini olisi mun käskenyt sinne mennä. Harmittaa vaan, että unohdin ottaa passini mukaan, sieltä olisi nimittäin saanut passiin päiväntasaaja-leiman. Illalla palasimme hostellille rättiväsyneinä, mutta tyytyväisenä. Katsoin telkkaria netistä ja painuin nukkumaan, villi lauantai-ilta siis. Tänään pitäisi selvittää miten pääsen huomenna rannikolle ja meinasin käydä kävelemässä Vanhassa Kaupungissa, joka on kuulemma tosi kaunis ja sunnuntaisin vieläpä liikenteeltä suljettu. Kuumetta ei enää eilen ollut, mutta kurkku on yhä hirmu kipeä ja syöminen sattuu. Toivotaan, että sekin menisi pian ohi, tympii olla nälkäinen koko ajan.


Mitad del Mundo


Viidakkoheimon johtajan pää. Tai tarkemmin sanottuna sen iho kieputettuna kiven ympärille. Suu on ommeltu kiinni, että henki pysyisi sisällä. Yöks.

Viidakkotyyppien asu. Näppärä.
Pippelikala! Päivän opetus: Älä pissi Amazoniin. Muuten voit pian löytää tuommoisen vesselin arvaat kyllä mistä.

Museo oli aika hauska, tosi pieni ja puistomainen. Väkeä oli tosi vähän, mikä oli ehdoton plussa.

Siinä se on, ihan ihka oikea päiväntasaaja!


Allaskoe. Tulppa irroitettiin ja veteen laitettiin muutama lehti, joiden liikkeistä huomasi mihin suuntaan vesi pyöri, tosin tässä tapauksessa keskellä viivaa se ei pyörinyt lainkaan.

Kananmunakoe. Kananmuna piti saada pysymään naulan päällä ja jos siinä onnistui sai lopuksi diplomin. Jonkin ajan äheltämisen jälkeen onnistuin, hurraa!

Happy face, I did it! Ei ehkä edustavin kuva musta, mutta todiste, siinä se kananmuna on!
Etelä-Amerikassa monissa maissa, kuten Perussa ja Ecuadorissa coy eli marsu on suurta herkkua. Itsekin vannoin aiemmin, että Suomeen en tule ennen kuin olen marsua maistanut. Nyt kuitenkin näin nämä karvapallerot ja vähän olen tullut toisiin aatoksiin. Eihän noita vaan raaski syödä!

 Loppuun vielä tällainen kiva linkki: http://metro.co.uk/2013/04/13/bali-plane-crash-miracle-as-101-passengers-survive-despite-cracked-fuselage-3614542/. Tuolla lentoyhtiöllä tuli itsekin lennettyä Aasiassa, voi olla etten lennä enää. Hupsista.

Onko muuten teillä mitään postaustoiveita? Tuskin lukijoita on tarpeeksi varsinaiselle kysymyspostaukselle, mutta voisin jonkinlaisia teemajuttuja miettiä, jos toiveita löytyy? Nythän pääasiassa olen kertonut vain tarinoita reissuiltani, mutta voisin ehkä kirjoittaa toisenlaisiakin tekstejä, vaikkapa yksinmatkustuksesta, rahankäytöstä, reissufilosofiasta yleensä jne. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Tunnisteet:

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pidätkö blogistani?

Muuan anonyymi vinkkasi mulle tästä Supersaverin blogikisasta ja oli blogiani ehdottanut Travel Blog Awardsien "paras matkablogi"-kategoriaan. Kiitos hurjan paljon! Olen muutamaan matkablogikisaan ennenkin törmännyt. En ole kuitenkaan mukaan lähtenyt, koska en ole uskonut mun lukijamäärillä mitään saavutettavan. Mutta hei, ei voi voittaa jos ei koita! Joten nyt, jos millään vaivaudutte uhraamaan aikaanne muutaman klikkauksen ajan ja pidätte blogistani, käykää äänestämässä blogiani vuoden parhaaksi matkablogiksi, arvostaisin sitä todella. Äänestykseen pääsee alla olevaa kuvaa klikkaamalla ja ellei muihin kategorioihin ole ehdotuksia, voi ne jättää tyhjäksikin. Äänestysaikaa on 23. huhtikuuta klo 15 saakka, jonka jälkeen viisi eniten ääniä saanutta blogia kustakin kategoriasta pääsee finaaliin, mitä seuraa yleisöäänestys. Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat! :)
Wina trip with Supersaver! Lennä halvalla unelmamatkallesi! Vertaile hintoja ja varaa matka ajoissa, niin saat parhaat hinnat!

Jokiseikkailun jälkipyykkejä

Eilen oli vuorossa yksi juttu, jonka olen halunnut tehdä jo pitkään: koskenlasku! Se näyttää hauskalta ja kaikki sanoo sen olevan hauskaa. Joten, eilenaamuna kömmin aamutuimaan retkitoimistolle, napattiin märkäpuvut, kengät, kypärät ja pelastusliivit mukaan ja lähdettiin matkaan. Mun ryhmässä olivat myös pari chileläistyttöä, pari belgialaispoikaa ja yksi italialaismies.

Ja kyllä, se oli juuri niin hauskaa kuin odotinkin. Kumiveneessä meitä oli kuusi plus veneen takaosassa ohjeita antava opas. Koskien haastavuus ilmoitetaan luvulla 1-6, joista kuusi tarkoittaa todella haastavaa koskea ja yksi luonnollisesti taas todella helppoa. Kun kuulin, että meidän joki on tasoa neljä, mua vähän alkoi jänskättää, koska itse olin touhussa ensikertalainen, tosin niin oli moni muukin. Odotin suunnilleen pieniä vesiputouksia matkan varrelle, mutta huoli osoittautui turhaksi - joki ei ollut yhtään liian hurja, juuri sopiva. Mun ehdoton lempparikäsky oli "inside!", jolloin kaikki syöksyivät veneen sisään polvilleen suojaan, esimerkiksi jos ylitettiin iso kivi tai jouduttiin rajumman tyrskyn sisään. Meidän opas Franklin itseasiassa osoittautuikin parhaaksi kaikista (joessa samaan aikaan meidän kanssa oli siis kolme muutakin venettä), koska se oli ainoa, joka tätä käskyä käytti. Muut oppaat eivät ja muista veneistä säännöllisin väliajoin porukkaa lensikin tämän takia jokeen, kun taas meidän veneestä ei kukaan tippunut vasta kuin lopussa, kun Franklin kiskoi meidät kaikki jokeen.

Tomerana kuuntelemassa ohjeistusta

Kuivaharjoittelua

Esiteltiin miten kanoottiin pelastaudutaan






Yhteensä vedessä oltiin noin puolitoista tuntia ja lystillä oli hintaa 30 dollaria. Mulla oli ollut aamusta vähän kurkku kipeä, mutta päätin etten anna sen nyt häiritä, minähän menen laskemaan koskea. Kappas sentään sitten kun palattiin takaisin kaupunkiin, huomasin miten lämpöä alkoi nousta. Tuli tosi heikko olo ja palailinkin takaisin hostellille huilimaan. Nukuinkin koko loppuiltapäivän ja iltaa kohden olo vain paheni, hikoilin ja palelin vuoronperään.

Illalla päätin kuitenkin liikkua johonkin edes, ettei mene ihan huoneessa kökkimiseksi koko touhu. Meninkin yhdille kuumille lähteille köllimään noin tunniksi. Sisäänpääsy oli kolme dollaria ja huh miten oli vesi kuumaa, aluksi ihan sattui kun sinne laskeutui! Ymmärsin myös miksi sinne suositellaan mentävän aamutuimaan: paikka oli tupaten täynnä iltakahdeksan ja yhdeksän välillä. Tosin oli siinäkin omanlaisensa tunnelmansa, koska porukka oli sekalainen joukko paikallisia ja muita turisteja. Kylvyn jälkeen olo oli kuin olisi saunassa käynyt.

Seuraavana päivänä olin itseasiassa ajatellut käyväni hyppäämässä benji-hypyn. Tai oikeastaan täällä sitä kutsutaan puentingiksi, koska se tehdään sillalta kohti jokea ja kiviä ja hypyn lopuksi ei kimmotakaan takaisin ilmaan vaan jäädään keinumaan sillan alla. Täällä se maksaisi 20 dollaria, eli ei juuri mitään. Aamulla oli vähän parempi olo ja äidille Skypessä vielä uhosinkin sen hypyn sinä päivänä tekeväni. Heikotus kuitenkin iski taas hetken päästä enkä lopulta päässyt edes huoneestani ulos pariin tuntiin, joten se siitä sitten. Höh. No, ehkä se on sellainen juttu joka loppujen lopuksi olisi kivempaa käydä joskus tekemässä kaverin kanssa. Olin kuitenkin iltapäivälle varannut vähän kevyempää aktiviteettia, ja koska se oli jo maksettukin niin sinne raahauduin.

Kyseessä oli siis kolmen tunnin ajelu ympäri lähiseutuja, Ruta de las Cascadas, eli vesiputousreitti. Käytiin siis katsomassa kaikki alueen vesiputoukset ja kuuden dollarin hintaan ihan mukavan kevyt päivänviettotapa, jossa näki alueen luontoa. Lopussa vähän tosin jo väsähdin ja kävelykin alkoi tuntua ylivoimaiselta, mutta selvisin takaisin hostellille lopulta.

Tuollaisella vaunulla käytiin katsomassa ensimmäisiä putouksia vähän lähempää

Zip lineä (joka täällä kulkee nimellä canopy) olisi päässyt kokeilemaan myös, mutta koska sen tein jo Perussa en välittänyt maksaa siitä 10 dollaria



Joen nimi oli Rio Verde ja kerrankin vesistö, jolla on osuva nimi: vesi tosiaan läheltä katsottuna kimmelsi vihreän eri sävyissä


Taustalla päivän isoin vesiputous, Pailon Mirador






Meidän kulkupeli. Sisällä soi lattaripoppi ja reggaeton ja tunneleissa saatiin kunnon diskovalot

Bañosin bussiaseman yksi sivu, joka on tosi upea!

Näkymä hostellin kattoterassilta

Eilisillan taas huilailin ja illasta kävin vain syömässä. Edelleen on kuumetta, ainakin hohkan edelleen niin että voisin luultavasti lämmittää talon talvipakkasilla. Rinkka on kuitenkin pakattuna jo ja parin tunnin päästä suuntaan kohti aamupalaa ja bussiasemaa, josta matka jatkuu kohti pääkaupunki Quitoa. Sinne ei onneksi ole kuin reilu kolmen tunnin matka, joka tuntuu nykyään samalta kuin Suomessa vajaan tunnin matka meiltä Jyväskylään. Quitossa on tarkoitus viettää pari yötä ja jatkaa leppoisempiin tunnelmiin takaisin rannikolle. Toivotaan, että siihen mennessä olen jo parantunut, olisi mukava pian kyetä syömään muutakin kuin keittoja ja lopettaa Buranan popsiminen. Sitä paitsi sairastaminen yksin on ihan mälsää: kukaan ei tuo sänkyyn ruokaan tai ole jakamassa itsesäälissä kierimistäsi. Pöh.

Tunnisteet:

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Vihreä, vihreämpi, Baños (6kk!!!)

Havaijibileet oli, havaijibileet meni. Hostellilta käytiin jatkoilla vielä rantabaareissa tanssahtelemassa ja aamuyöstä kömmittiin pehkuihin. Kävi hassu juttu, ja törmäsin saksalaiseen Felixiin, jonka kanssa oltiin samassa dormissa Cuscossa. Oli kuulemma muhun törmännyt Lobitoksessakin ja moikannut, mutta en tunnistanut, katsonut vain kuin mitäkin ahdistelevaa perverssiä. Sattuuhan sitä, ei kaikkia ihmisiä voi muistaa kun päivittäin tapaa uusia kasvoja. Kuitenkin, meillä oli hauska viikonloppu ja törmättiin myös muutamaan muuhun jo Cuscosta tuttuun tyyppiin.

Tosiaan, maanantaina mun lähtö meinasikin käydä mielenkiintoiseksi. Italialaisvätykset pistivät facebookissa viestiä iltapäivällä ja kertoivat tulevansakin Mancoraan vasta tiistaina. Itse pistin takaisin viestiä, että arrivederci, mulla ei ole aikaa jumitella täällä huvin vuoksi, minä jatkan Ecuadoriin. Sen vaihtoehdon viimein blokattuani oli jäljellä joko Felixin kanssa jatko Montanitaan tai yksinäni Bañosiin, mikä oli mun alkuperäinen ajatus. Lopulta sooloilu voittikin, haluan nyt mennä just niin kuin itse haluan niin ei myöhemmin harmita. Montanitaan menen sitten viimeisenä etappina Ecuadorissa. Ja kuka tietää, ehkä mennään Felixin kanssa ympäri ja  törmätään taas jossain.

Paria tuntia ennen bussin lähtöä kävin siis nappaamassa lipun, ja yöbussin aikataulut oli vähän rasittavia. Pari tuntia ehdittiin nukkua, kun saavuttiin rajalle. Rajanylitys oli helppo, mutta mahdottoman hidas ja jonot seisoivat. Sitten ajeltiin nelisen tuntia ja saavuttiin Guaiosojgdgsl- nimiseen tai johonkin vastaavaan kaupunkiin, kuulemma Ecuadorin suurin kaupunki ja siltä se bussiaseman perusteella vaikuttikin - kuin lentokentälle olisi saapunut! Laitureitakin oli reippaasti yli sata kolmessa eri kerroksessa. Vaihtoon oli onneksi aikaa yli tunti ja muutama aussi oli mun seurana. Tosin tunnin odotus viideltä aamuyöllä ei ole kovin herkkua... Lopulta hypättiin bussiin ja jatkettiin kohti lopullista määränpäätä Bañosia, jonne saavuttiin 2½ tuntia myöhässä. Varmaan turha mainita, että päivällä en ole ollut kovin skarppina noiden yöunien jälkeen?

Raahauduin johonkin hostelliin, jossa vain sain hinnan tingittyä mukavaksi (täällä muuten valuutta on jenkkidollarit). Dormeja täällä ei tunnu olevan missään, mikä on tosi hassua ottaen huomioon miten turistoitunut kaupunki muuten on kyseessä. Ainoa olisi ollut Transsilvania-niminen hostelli, joka on lähinnä israelilaisten suosima. Jotenkin ei napannut mennä hostelliin, joka on täysin yhden kansallisuuden kansoittama, ei siis mitään ennakkoluuloja israelilaisia kohtaan vaan näin niin kuin yleisesti ottaen. Joten, nyt on ikoma huone, pitkästä aikaa ja itseasiassa näin tarkemmin ottaen se on aika mukavaa. Loki-hostellissa kun pyöri koko ajan ympärillä yli sata ihmistä niin nyt on ihan kiva nauttia vain ja ainoastaan omasta seurasta.

Päivän kävelin ympäri kaupunkia, joka on tosi hurmaava. Ihanan pieni, joten kaikkialle pääsee jalkaisin. Kaikkialla on hirvittävän vihreää ja kasveja on kaikkialla, samoin myös suloisia pieniä kahviloita ja ravintoloita. Paikka sijaitsee laaksossa vuorten ympäröimänä melkein kahden kilometrin korkeudessa ja maisemaa hallitsee taustan tulivuori. Täällä on vähän vilpoisempaa, mutta ei kuitenkaan yhtä kylmä kuin vaikkapa Cuscossa tai Boliviassa, ihan sopiva itseasiassa. Baños on myös tunnettu lukuisista ympäristössä olevista vesiputouksistaan sekä kuumista lähteistään tai altaistaan tai mitä lie ovatkaan, joita löytyy vähän ympäri kaupunkia. Pari on tuossa ihan kilometrin päässä hostelliltani, joten varmasti joku päivä käyn vähän kellumassa. Olen reissareilta kuullut, että melkein tunnelmallisinta siellä on aamutuimaan, kun muita ihmisiä ei juuri ole liikkeellä - altaat kun aukeavat jo viideltä. Saa nähdä onko musta niin aamuvirkuksi vai käynkö ennemmin ihailemassa tähtitaivasta joku ilta.

Rauhallisten vesiputousten kiertelyn, kuumien lähteiden ja lukuisten kylpylöiden ja kauneushoitoloiden lisäksi
Baños on tunnettu myös vähän hurjemmista aktiviteeteistaan ja itsekin meinasin käydä vähän nostattamassa adrenaliinilukemia tässä lähipäivinä. Niistä sitten lisää kun on enemmän kerrottavaa!

Olen melkein yllättynyt kaupungin viihtyisyydestä, sillä täällä suuri turismi ei edes häiritse. Retki- ja matkatoimistoja on joka nurkassa ja kaikki tarjoavat samoja paketteja. Matkamuistomyymälöitä, käsityötä ja kalliita ravintoloita löytyy myös keskiarvoa enemmän. Kuitenkaan turisteja ei näy juuri lainkaan katukuvassa, liekö kaikki tutkimassa vesiputouksia ja kiipeämässä Cotopaxi-tulivuorelle päivät pitkät?



Tämmöinen koiruus oli mun seurana tänään vaikka kuinka kauan. Se hölkkäsi mua vastaan suojakadulla, vilkaisin sitä silmiin ja sitten se kulkikin mun kannoilla reilun tunnin ja kerjäsi hellyyttä. Voi suloisuus!

Paikan kirkko, joka on jostain syystä yksi mun tähänastisista lemppareista. Koko kaupungissa on vähän lavaste-viboja, jotenkin se ei tunnu täysin oikealta. Ihan kuin kävelisi pitkin valtavan teemapuiston katuja Disneyland-tyyliin, en oikein tiedä mistä se johtuu.

Ainoa vesiputous, joka löytyy ihan kaupungin tuntumasta, muita pitää mennä katsomaan pyörien päällä. Tuon juurella on yksi kuuma lähde, johon itse meinasin suunnata joku päivä.

Tänään oli vuorossa myös operaatio tulostus. Kävin tulostamassa loput materiaalit pääsykokeisiin, mukavat kuusi artikkelia ja yhteensä reilu 150 sivua - nice. Onneksi jätin tämän vasta Ecuadoriin, koska Perussa hinnaksi olisi tullut melkein 40 euroa, kun taas täällä selvisin urakasta 14 dollarilla. Otsikot vaikuttaa ainakin tosi houkuttelevilta ja mielenkiintoisilta: "Journalistien korkeat ja notkeat ihanteet", "Joukkoviestintätutkimuksen teitä ja tienviittoja", "Professionaalisten viestintäsuhteiden ääriviivoja" jne. Ai että nappaako?

Sitten vielä loppuun vähän hehkutusta. Ensinnäkin, tänään on kulunut tasan puoli vuotta eli kuusi kuukautta eli kaksikymmentäneljä viikkoa eli aika tosi monta päivää siitä kun jätin sateisen Suomen, ohhoh! Se myös tarkoittaa käytännössä lähtölaskennan alkua, sillä enää kuukausi aikaa paluuseen. Ihan yllättävän hyvät fiilikset sen suhteen jo nyt.

Toisekseen, vakuutus korvasi bussissa varastetut kameravehkeet, sain yli 800e takaisin ja niillä pystyn ihan mukavasti ostamaan uuden järkkärin ja yritän teleputken löytää taas käytettynä kuten viimeksikin, joten tuon summan pitäisi riittää hyvinkin kun pokkarin jo ehdin ostaakin. Onni onnettomuudessa tällä kertaa siis, koska kieltämättä mun kamerakalusto alkoikin kaivata päivitystä, mun järkkäri kun alkoikin tuntua jo vähän vanhalta ja kuluneelta. Pohjolan vakuutus, mitä tekisinkään ilman sinua <3

Nyt unten maille, aamulla on vielä äidin kanssa Skype-treffit ennen kun lähden kokeilemaan hukunko jokeen. Tiedossa menoa ja meininkiä!

Tunnisteet:

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Haaveista totta

Ihan alkuun pieni arvoitus. Vilkaiskaas kahta seuraavaa kuvaa ja koittakaa arvata mitä tein tänään (tämä on muuten tosi vaikea!)

Mancora on tosi turistoitunut paikka ja siksi olinkin lentää pyllylleni hämmästyksestä kun menin rannalle aamulla ja näky oli tämä. Missä ihmiset?!

Tämmönen näky odotti myös melkein suoraan hostellin edessä.

Arvaatteko?


Lopputuloshan oli tämä:








Voi juku miten olen onnellinen nyt. Buenos Airesin laukkakilpailuiden jälkeen en uskonut enää sen veroista hevoselämystä tällä reissulla saavani, mutta kyllä tämä pisti aika kovan vastuksen. Kuinka moni heppatyttö ei muka ole haaveillut autiolla rannalla laukkaamisesta kohti auringonlaskua? Mun bucket list vaan lyhenee lyhentymistään. Mulla sattui tuuri ja mun ratsu Felipe oli ihan loistava persoona, vähän villi, mutta hyvällä tavalla. Pukkeja tuli kun en antanut laukata ja kun viimein laukattiin niin sit muuten kans laukattiin - mokoma poni kiisi hirmuista kyytiä! Ei tuo ehkä ihan enää poni ollut, mutta siinä 150cm tuntumissa, eli ei koolla pilattu. Lisäksi hepoilla oli niin menohaluja, että käytännössä ravattiin koko tunti. Kivaa Kambodzan ja Bolivian laiskojen ponivätyksien jälkeen, joilla tuntui kunto loppuvan jo puolen tunnin kävelyn jälkeen. Aluksi yritin saada hevosen vaan vuokralle tunniksi, mutta biitsin pojat eivät suostuneet. Vaihtoehdot olivat joko, että joku pojista tulee kävellen mukaan, mutta se ei hirveästi houkutellut, koska siten meno on kovin hidasta. Toinen vaihtoehto oli, että poika tulee mukaan hevosella, mutta se maksaa kymmenen solea lisää ja siihenkään en suostunut. Hetken intettyäni vuokrausideaa poika hyppäsi hevosensa selkään ja totesi, että selvä, nyt mennään maksoit kymppiä tai et. Ja sit mentiin. Lopulta hintaa tunnin reissulla oli noin 9e, mikä musta oli vähän siihen nähden, että muuten Mancorassa tuntuu hinnat olevat muuta Perua korkeammat.

Tämän voimalla leijun metrin maan yläpuolella varmaan vielä viikonkin päästä. Joka tapauksessa, eilen saavuin Mancoraan lopulta siinä kahdeksan maissa ja jostain syystä olin niin poikki, että kävin vaan ulkona syömässä ja painuin pehkuihin. Loki-hostelli täällä on tosi makea, ihan kuin kalliimpikin lomaresortti. Löytyy allasalue, suora yhteys merenrantaan, valtavat riippumattoalueet ja baarista voi piikkiin hakea syötävää ja juotavaa pitkin päivää (vaarallista...). Mitä muuta tarvitsee? Hintaa tosiaan vähän päälle 8e/yö kuuden hengen dormissa ja aamupala sisältyy hintaan. Tämä päivä menikin muuten vain altaalla aurinkotuolilla lojuen ja altaassa polskien ja vesilentopalloa pelaten israelilaisten kanssa. Tänä iltana täällä olisi tiedossa Havaiji-bileet.

En ole ikinä nähnyt koirien viihtyvän meressä kovin syvällä, korkeintaan vähän kierivän vesirajassa. Nuo saksanpaimenkoirat sen sijaan olivat hulluna kepin perään ja uivat ihan uskomattoman isojen aaltojen läpi sitä hakemaan.

Näkymä mun huoneen parvekkeelta

Mun upouusi kamera oikuttelee. Oikeesti?! Mua seuraa joku paha kamerakarma. Mä en tiedä miksi, mutta välillä tulee teksti "objektiivivirhe" ja se yrittää itsekseen sulkea objektiivia, mutta ei kykenekään vaan pitää ihan karmivaa räksättävää ääntä. Jotenkin sitä tökkimällä oon sen lopulta aina saanut sisään ja sit se on aina jonkin aikaa toiminut. Ettei objektiivin väliin olisi joku hiekanmuru joutunut tai jotain? Toivotaan, että se menee ohi tai kestää edes Suomeen asti, että voin kiikuttaa sen johonkin korjattavaksi. Kuinkakohan monta kameraa vakuutusyhtiö voi korvata yhden reissun aikana? :D Mun seuraavan matkavakuutuksen ehtoihin varmaan yhtiö lisää jo kohdan "ei korvaa kameroita."

Lisäksi mulla on pieni pulma. En osaa päättää lähdenkö huomenna Ecuadoriin vai odotanko maanantaihin ja jatkankin pakulla matkaa parin italialaisen ja chileläisen kanssa, kun ne tulevat silloin tänne Mancoraan. Lobitoksessa tutustuin Jacopoon ja he matkustaavat campervan-teltta yhdistelmällä ja kutsui mut mukaan Ecuadorin osiolle. Kuulostaa ihan hirmu mahtavalta, mutta ongelma on se, että mulla on vain kaksi viikkoa Ecuadorissa ja tietysti haluan nähdä mahdollisimman paljon. Pojat taas ovat surffareita ja reissaavat ainoastaan isojen aaltojen perässä ja suht hitaalla temmolla. En tiedä niiden tarkkaa suunnitelmaa (tuskin niillä edes on sitä), ja ja... Itse haluaisin käydä ainakin Banosissa ja Quitossa sisämaassa ja muun ajan viettää rannikolla, ei niin väliä missä. Mutta jos pojat rannikolla reissaavat, ehkä liityn heidän seuraan ekaksi viikoksi ja sitten toiseksi viikoksi jatkan itsekseni Quitoon ja Banosiin. Ehkä odotan maanantaihin ja kun kuulen poikien matkasuunnitelman ja muun, päätän. Löhöillään nyt sit siihen asti Mancorassa.

Mitä muuten pidätte uudesta ulkoasusta? Oli tarkoitus vaihtaa vain banneri (kiitos paljon siitä, Miretta!!), mutta sitten innostuinkin pistämään koko sivun uusiksi.

Tunnisteet: ,