Lake Titicacalta Peruun

Nyt on Bolivia jätetty taakse. Päällimmäisenä maasta jäivät mieleen harvinaisen paha ruoka ja "lämpimät suihkut" jotka ennemmin määrittelisin termillä "vähän-vähemmän-jäätävä." Siinä missä Balilla on maailman ystävällisimmät ihmiset, bolivialaiset ehdottomasti ansaitsevat mitalin maailman yrmyimpänä ja vähiten hymyilevänä kansana. Silti suosittelen lämpimästi Boliviaa jokaikiselle, upea ja eksoottinen maa huikeilla maisemilla.

Yhden yön vietin Copacabanalla ja yhden Isla del Solin pohjoispuolella, joka on inkamyyttien mukaan auringon synnyinsaari. Bussissa matkalla La Pazista tutustuin argentiinalaispoikaporukkaan ja lopulta jatkoinkin näiden kolmen kaveruksen kanssa matkaa parin yön ajan ja jaettiin huone. Poikien kanssa päädyin mm. esiintymään kadulle (tienattiin illallisrahat, itse soitin bongoja ja lauloin taustoja)ja pelaamaan jalkapalloa lasten kanssa, kadulla tietenkin. Aluksi poikien soittelu ja fiilistely oli jotenkin hirmu suloista, mutta lopulta mua alkoi ärsyttämään kun ne eivät muuta tehneetkään. Lisäksi he oli niin säästölinjalla, että söivät kerran päivässä ja ensin Isla del Solilla uhkasivat leiriytyä rannalle vaikka huone maksoi n. 2,5e/yö - ilman telttaa. Ei kiitos. Sain onneksi houkuteltua ne hostelliin, sentään. Siinä vaiheessa kun heräsin aamulla meidän kolmen hengen huoneesta (Agosto nukkui lattialla ilman patjaa) ja huomasin siellä olevan kuusi ihmistä (pojat oli löytänyt tyttöjä kainaloon nukkumaan...) totesin että on mun aika poistua. Pojat jäivät rämpyttämään kitariaan ja paukuttamaan bongojaan Titicaca-järven rannalle ja minä jatkoin matkaa Peruun.

Rannalla oli mahdollista leiriytyä mikäli olit tarpeeksi onnekas omistaaksesi teltan

Dyykkari

Isla del Sol

Aamulla kipusin vuorenhuipulle tsekkaamaan maisemat - kelpasi

Bolivia-Peru rajanylitys oli tähänastisista helpoin ja nopein. Leimat passiin ilman sen kummempia jonotuksia ja menoksi. Bussissa vieruskaveriksi sattui 22-vuotias korealainen taideopiskelija, joka oli kahden vuoden pituisella maailmanympärysmatkalla - ja isi maksaa. Kelpaisi! Nyt hänellä oli vuosi ja kaksi kuukautta takana ja kahdeksan kuukautta edessä. Nostan kyllä hattua, itse en ehkä ihan kahta vuotta vain reissaamaan kykenisi.

Aamulla viiden maissa saavuin Cuscoon. Kuulin sivukorvalla yhden norjalaistytön matkaavan samalle hostellille josta itse aioin petiä kysellä, joten jaettiin taksi tänne. Sain petini kuuteen mennessä, nukuin pari tuntia, söin aamupalan ja kävin varaamassa seuraavalle päivälle trekin. Tutustuin asmassa dormissa olevaan kolumbialaistyttöön Karinaan, joka lopulta tuumasi myös lähtevänsä samalle trekille. Niinpä huomenaamuna kello 6:30 nämä tytöt lähtevät neljän päivän trekille, joka viimeisenä päivänä huipentuu auringonnousuun ja päivään Machu Picchulla! Luvassa on perinteisen trekkaamisen lisäksi myös maastopyöräilyä, zip linejä (mikä tuo sana on suomeksi?) ja kuuma lähde - huisia!

Päivä vietettiin kaupunkia tutkien ja Cusco on tosi kaunis. Kirkkoja, suihkulähteitä, siistejä katuja... Tykkään! Nyt lähdetään infotilaisuuteen huomista varten ja nukkumaan, ettei pyöräillä pitkin pöpelikköjä. Neljän päivän päästä luvassa siis superpostaus meidän vaelluksesta!

Tämmösiä kirkkoja ja katedraaleja on Cuscossa joka puolella. Keskusaukio Plaza de Armas on hurjan kaunis.

Kivuttiin (okei, otettiin taksi kun maksoi yhteensä alle kolme euroa) kaupungin rinteille katselemaan kaupunkia vähän eri perspektiivistä

Viva el Peru!

Tämmönen kaveri odotteli huipulla

Cusco on muuten Unescon maailmanperintöluettelossa enkä ihmettele miksi

Käytiin ihanassa kahvilassa herkuttelemassa jätskillä, juustokakulla ja superhyvällä frapuchinolla. Kaikki ei ole siis Karinan, syötiin nuo puoliksi haha.

La Paz + ratsastuskuvat Tupizasta + haaste

La Pazissa takana nyt kolme yötä ja en ole oikeastaan tehnyt mitään. Salar de Uyunin jälkeen on ollut kiva latailla pattereita, nauttia siitä että on netti käytössä ja olla vain. Neljä päivää tiiviisti samojen ihmisten kanssa tarkoittaa myös sitä, että mulla on ollut mun epäsosiaalisuusvaihde päällä ja mun dormin ihmiset pitää mua varmaan maailman tylsimpänä ihmisenä. Mut ei se mitään! Mulle on tullut myös ihan ihme unirytmi: meen kymmenen maissa illalla nukkumaan ja herään kahdeksalta aaamulla ilman kelloa. Mikä mua vaivaa, mua, parasta yökukkujaa jonka tiedän?!

Eilen kiertelin kaupungilla ja ostin kaiken mitä olin haaveillutkin ostavani täältä. Nyt olen onnellinen. Mun rinkka vaan on mahdottoman painava. Odotan jo kovasti, että pääsen vuorilta pois lämpimämmille apajille (täällä päivällä lämpötila on noin 15 astetta, yöllä jäätävämpää) ja voin lähettää painavat vaatteet paketissa Suomeen.

En muuten muista olenko aiemmin täällä blogissa maininnut siitä, miten reissatessa en hirveästi jaksa innostua isoista kaupungista ja sama toistuu täällä. Jotenkin pienissä kaupungeissa on sitä tunnelmaa paljon enemmän. Varsinkin kun mun suuntavaisto ja kartanlukutaito on ihan onneton. Silloin sitä arvostaa, että uudessakin kaupungissa voi lähteä huoletta ilman sen kummempia ennakkotietoja ja paikkaan voi tutustua jalan. Vai kaipaako joku muu ennemmin isojen kaupunkien saasteita ja melua? Ja jos joku ottaa kortin "mutta yöelämä..."-esiin, voisin väittää että persoonallisimmat baarit ja hauskimmat illat ovat olleet juuri niissä tuppukylissä keskellä ei-mitään. Tai ehkä mä sitten loppujen lopuksi olen pesunkestävästi maalta, who knows.

Ei mulla asiaa sen kummemmin ole. Kaupungista ei juuri kuviakaan ole kun ei vaan ole jaksanut ottaa. Ratsastuskuvat Tupizasta on vielä julkaisematta ja lykkään tähän myös mun shoppailut. Tänään kahden maissa lähtee bussi Titicaca-järvelle Cobacabana-nimiseen pikkukaupunkiin (3½ tuntia, n. 3,5e), jossa olisi tarkoitus viettää 2-3 yötä ja sitten jatkaa matkaa Perun puolelle. Cobacabanasta tuskin taas nettiä löytyy, joten siellä tosiaankin taas nautitaan kirjoista ja rauhasta.

 

Miniviltti, jonka ostin jo Uyunista jäätävien bussimatkojen varalle ja siitä en kyllä enää luovu, täällä päin kätevin juttu ikinä. Lisäksi aina tuohon kääriytyessäni tulee mun hevonen Lissu mieleen, sillä on yksi fleeceloimi jossa on ihan sama kuvio ja väri :) Hinta n. 3e.

Maailman pehmoisin villapaita ikinä, alpakanvillaa of course. Hinta n. 7e.

Tajusin, ettei kaikki tavarat varmaan mahdu rinkkaan, joten ostin vaaaaltavan kassin, johon mahtuu mun päiväreppu sisältöineen ja rinkkaan mahtumattomat tavarat. Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin rinkkaan upposivat. Voin siis shoppailla lisää! ;) Tällä oli hintaa n. 13e.

Toinen villapaita, joka ei ole ihan yhtä pehmoinen kuin toinen, mutta alpakanvillaa kuitenkin. Hinta 8e.

Superpehmoiset villasukat 3e ja muhkea kaulahuivi 3e. Molemmat alpakanvillaa.

Ihanaihanaihana nahkalaukku jota kuolasin monta päivää ennen kuin raaskin ostaa. Tätä en löytänyt mistään halvemmalla kuin 15e (ja tuokin hinta oli huolellisen tinkimistyön tulosta). Rakkautta. Tuo on suh iso, haaveissa on vielä ostaa Suomen pakettiin meneväksi samanlainen ilman tuota kuviota pikkulaukkuna.

Siinähän ne, kaikilla yhteensä hintaa about 55e vaikka pistin itselleni shoppailurajan 100e. Ylpeä itsestäni! Halvemmallakin olisi löytynyt, mutta ne eivät tuntuneet aidolta alpakanvillalta vaikka myyjät niin väittivätkin. Ennemmin maksan vähän lisää ja olen varma materiaalista. Tosin vähän haaveilin hamstraavani lisää noita villasukkia ja pari villapaitaa lisää, totesin nimittäin testikierroksen jälkeen että nämä villapaidat olisi ihan täydellisiä myös tallilla syksyisin ja talvisin, mutta en näitä kahta raaski tallikäyttöön pistää. Ja kerta rinkkaankin vielä mahtuis! ;)

La Paz

La Paz meidän hostellin kattoterassilta

Kaupungin katedraali, ehkä ainoa "nähtävyys", jonka täällä ollessani olen nähnyt

Randomkuva, jonka Geva mulle lähetti. Uyunista, junien hautausmaalta.

Ja taas La Paz. Kaupungissa on helppo suunnistaa ilman karttaakin pinnanmuotojen mukaan. Pääkatu on alimpana ja sitä ympäröivät rinteet. Kaupungissa on tosi rasittavaa kävellä kun se on yhtä ylä- ja alamäkeä ja tässä korkeudessa on niin ohut ilma, että se ottaa keuhkoihin tosi nopeasti, portaista puhumattakaan.

Tupizasta meidän 5h-ratsastusreissulta Sophien kanssa

Oisko ees vähän Wild West-yhtäläisyyksiä?

Hepat parkkeerattiin aina minne sattuu ja siinä ne pysyi. Mulla on vaan yksi kysymys: miksei tällä yhdellä kaverilla ole suitsia?

Luulin menneeni ratsastusreissulle, mutta päädyinkin kiipeilemään. Alla meni puro, jonne ei halunnut molskahtaa. Vähänkö oli reidet tuosta jumissa seuraavana päivänä, oli oikeasti hankalaa! Musta ei tuu kalliokiipeilijää.

Lissu (mun hevonen) olisi tässä vaiheessa singonnut jo kilometrin päähän jos se olisi tuolla tavalla jätetty.

Mun heppa Derby oli ihan mukava ratsu. Vähän kokeilin koulukiemuroitakin ja kyllähän se jotain jopa osasikin, olin yllättynyt.

Meidän opas Mauricio ja sen photoface.

Sellasia. Sitten vielä haaste, jonka Sunna mulle jo aikoja sitten laittoi, mutta en ole ehtinyt siihen aiemmin vastailemaan.

1. Each person tagged must post 11 things about themselves.

1. Tällä hetkellä mulla on hirveä ikävä hevosia ja ratsastusta. Abivuonna oli kiire ja tohina ja hevoset vähän jäi, jolloin kyseenalaistin koko harrastuksen. Nyt on ollut ihana huomata, että kyllä ne vaan on niin kiinteä osa mun elämää, etten vaan osaa olla ilman. Etenkin varsakuume on valtava!

2. Naurettavinta edellisessä kohdassa on se, että mitään muuta en ikävöi juuri nyt Suomesta kuin omaa tammaani Lissua ja sitä fiilistä kun onnistuu treeneissä. Ootte tekin ihania kaikki kaverit ja perhe, mutta...

3. Sovittiin eilen kaverin kanssa, että ellei kumpikaan päästä kouluun tänä syksynä, muutetaan joka tapauksessa Tampereelle. Katsotaan miten käy! Varmaan lojutaan vanhempiemme nurkissa kuitenkin, haha.

4. Usein mietin, mikä olisi unelmieni paikka asua. Bali olisi täydellinen, jos siellä olisi hevosia. Täydellinen yhdistelmä olisi ranta + surffausmahdollisuus + hevoset (siis ihan oikeat hevoset joilla voi ratsastaa kunnolla, ei sellaiset puskaratsut joilla voi käydä metsässä köpöttelemässä). 

5. Haluaisin oppia puhumaan espanjaa sujuvasti. Ranskan haluaisin myös sille tasolle, että rohkenisin sitä puhua, tällä hetkellä ainoastaan luen ja ymmärrän ranskaa ihan ok.

6. Seuraavaksi haluaisin matkustaa Afrikkaan (unelmareitti olisi maitse Euroopan ja Afrikan halki Etelä-Afrikkaan saakka), Guatemalaan, Filippiineille, Myanmariin ja Papua-Uusi Guinealle. Niin, ja Balille.

7. Jenkit eivät ole ikinä mua kiinnostaneet ja tuskin sinne tulee lähdettyä moneen(kymmeneen) vuoteen. Ainoa mihin voisin kuvitella matkustavani olisi  ehkä kliseinen New York.

8. Kuitenkin musta tuntuu, että tämän reissun jälkeen reissut on hetkeksi reissattu. Voi olla, että on ihan mukava asettua aloilleen joksikin aikaa, varsinkin kun kesäkin menee Irlannissa. Ja ihan kuin mulla edes rahaakaan olisi enää lähteä mihinkään.

9. Reissatessani olen huomannut sen olevan oikeasti terapeuttista. Elämää, sen kulkua ja tulevaisuutta tulee mietiskeltyä ihan eri näkökulmasta, kun on oikeasti aikaa istahtaa alas ja ajatella. Aluksi pidin itseäni vain vähän höperönä, mutta monien keskustelujen jälkeen olen todennut, etten todellakaan ole ainoa.

10. Rakastan lukemista. Sekin on tietyllä tapaa terapeuttista mulle. Lukioaikoina ei vaan jostain syystä ollut aikaa rauhoittua kirjan ääreen kunnolla ja nyt on ihanaa kun on ollut loputtomasti hetkiä tarttua kirjaan.

11. Olen teeaddikti. Inhoan reissun päällä sitä, kun teetä ei ole jatkuvasti saatavilla. Kuuma kuppi + kirja + villasukat + viltti on vain täydellinen kombinaatio, ei väliä missä päin maapalloa on. Lisäksi kaipaan sitä, kun maitoa saa ihan oikeassa tölkissä pussin sijaan. Tai sitä, että ylipäänsä on ihan oikeita supermarketteja.


2. They must also answer the 11 questions the tagger has sent for them.

 1. Kun ostat jonkin tavaran (ruokapala, vaate tms), ajatteletko, mistä se on peräisin ja miten se on tuotettu?
Tunnustan että en hirveästi. Poikkeuksena ehkä silloin, jos materiaalia nimenomaan korostetaan esimerkiksi "tämä on aitoa nahkaa, tämä on aitoa lampaanvillaa", silloin ehkä kyseenalaistan ja tsekkaan uudestaan. Jos rinnalla on ympäristöystävällisempi vaihtoehto, todennäköisesti toki tartun siihen (esim vapaan kananmunia jne) jos vain oma rahapussi sen sallii. Joskus tosin olen sokea ja jos näkyvillä ei valmiina ole ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa, saatan vain ottaa ensimmäisen joka silmiin sattuu.

2. Jos pääsisit unelmiesi koulutuspaikkaan, mikä se olisi?
Tampereen yliopisto (journalistiikka). Myös Aalto-yliopisto kävisi (dokumentaarinen elokuva) tai Turun yliopisto (mediatutkimus + luova kirjoittaminen sivuaineeksi)

3. Oletko perfektionisti vai huithapeli vai jotain siltä väliltä?
Arkielämässäni olen ehkä vähän perfektionisti, ahdistaa jos koulutyöt on tehty sinne päin, olen melkoinen yhdysssananatsi ja sotkuinen huone on mulle todella vastenmielinen ajatus. (Tosin myöhässä olen aina, vaikka kuinka yrittäisin olla täsmällinen). Reissatessa sen sijaan kuulen jatkuvasti muiden huokailevan "kun sä olet noin spontaani", ja "sä olet niin huoleton." Ehkä mun loma-alter ego on sitten eri?

4. Tykkäätkö fantasiakirjallisuudesta tai -elokuvista? 
En. Harry Potter on ainoa fantasiasarja, josta olen tykännyt. Fantasialeffat eivät silti pure, ei juurikaan edesharry Pottereissa. Vampyyrijutut on kaikista rasittavimpia. Twilightin Bella on ehkä kirjallisuushistorian (ja elokuvahistorian) ärsyttävin hahmo ikinä. Tosin Liisa Ihmemaassa on mun lemppari Disney ja lempparikirjoja, mutta sitä nyt en suoranaiseksi fantasiaksi menisi laskemaan, vaikka mielikuvituksen varassa mennäänkin.

5. Mitä sinulla on aina takkisi taskuissa?
Ei mitään erityistä. Ehkä huulirasva, kännykkä, auton avaimet...

6. Tunnetko olosi kotoisammaksi pikkukylässä vai isossa kaupungissa?
Siltä väliltä. Pikkukylässä kasvaneena osaa arvostaa pienen kaupungin etuja, mutta liian suuri kaupunki ahdistaa. Kaupugin laidalta laidalle pitää pystyä ajamaan alle tunnissa (mikä on esimerkiksi Sydneyssä mahdotonta.) Suomessa tosin mikään kaupunki ei ole liian iso, tosin Helsinki ei kuitenkaan olisi mun ensimmäinen valinta, mutta lähinnä vuokrien hintojen takia. Paikkakunnalla saisi kuitenkin olla sen verran kokoa, että kaikkia ihmisiä ei tunne naamataululta ja uusiin ihmisiin tutustuminen on mahdollista.

7. Mitä tekisit 5 000 eurolla?
Astuttaisin tammani keväällä ja laittaisin loput säästöön opiskeluja varten.

8. Mitä teet yleensä viikonloppuisin?
Yleensä Suomessa ne vierähtivät tallilla (tai lukion loputtua töissä) päivisin, silloin tällöin iltaisin baariin. Yleensä kuitenkin viikonloppuillat tulee vietettyä kavereiden parissa. Reissatessa viikonlopulla ja viikolla ei ole juurikaan eroa.

9. Millä tavalla tykkäät matkustaa? (Kulkuväline, budjetti, kulkutapa...)
Hitaasti, maitse, halvalla. Juna on lemppari, bussikin on ihan jees. Erityisesti Suomen ulkopuolella, koska maisemat on niin erilaiset. Toisaalta tykkään lentämisestäkin (ja etenkin lentokentistä), se on vaan vähän turhan kallista.

10. Mikä saa sinut itkemään?
Jaa-a... Huomaan, että ratsastuskisoja katsoessa jonkun voittaessa tai tehdessä onnistuneen suorituksen mulle meinaa tulla tippa linssiin, en tosiaan tiedä miksi?

11. Lukio vai amis ( hahaa). 
No tämä nyt on vähän päivänselvä ja hassu kysymys. Lukio.


3. They must also create 11 questions to ask bloggers they have decided to tag.

1. Mikä on unelmiesi matkakohde?
2. Kuka on lempikirjailijasi?
3. Milloin viimeksi tunsit olosi onnelliseksi?
4. Kuka on esikuvasi?
5. Mistä haaveilet juuri nyt?
6. Millaisen arvelet elämäsi olevan kahdenkymmenen vuoden päästä?
7. Koira vai mies?
8. Lempivuodenaikasi? Perustele.
9. Jos olisit merirosvo, mikä olisi nimesi?
10. Mikä olisi ammatti, johon et ikimaailmassa ryhtyisi. Miksi?
11. Oletko turhamainen tai pinnallinen? Jos olet/et ole, miksi ja miten?

Nyt en tähän hätään jaksa muita haastaa kuin Annin ja Mirkan, onnea ;)

Nyt mä lähden kohti bussiasemaa ja Titicacaa. Heippa!

Salar de Uyuni

Eilen päättyi eeppinen neljän päivän jeeppireissu, joka huipentui itse suola-aavikkoon viimeisenä aamuna. Muuten ajeltiin mitä erilaisimmissa maisemissa aina vuoristoista erämaahan. Matkan varrelle sattui vaikka ja mitä, laamoja, flamingoja, tulivuoria, geyserejä, kuumia lähteitä, outoja kiviä, laguuneja... Kyllä luonto sitten voikin olla uskomaton! Meillä kävi tuuri ja meidän valitsema retkenjärjestäjä oli parempi kuin hyvä. Meidän kuski Victor selvitti mitä haastavimmatkin joet ja kuopat joiden yli piti ajella ja meidän kokki Soleda teki uskomattoman hyvää ruokaa. Aikaisemmasta poiketen seuranani ei ollutkaan kolme ranskalaista, vaan yksi ranskalainen, hieman reilu kolmikymppinen Jonathan sekä kaksi 22-vuotiasta israelilaista, Kfir ja Geva, joiden kanssa tulin hirmu hyvin juttuun. Israelilaiset ovat muuten suorastaan ilmiö Etelä-Amerikassa. Siinä missä eurooppalaiset lähtevät opiskelujen jälkeen tai niiden välissä reissaamaan, israelilaiset lähtevät reissaamaan kolmivuotisen (tytöillä kaksi) armeijan jälkeen - ja lähes poikkeuksetta Etelä-Amerikkaan. Jossain jopa kyltit ovat ibun kielellä, huvittavaa. Mäkin opin jo liudan tosi tarpeellisia lauseita ibuksi, joista ehkä näppärin oli "eifo Jon?", eli "missä Jon?", koska se oli koko ajan hukassa ja sitä sai aina odottaa, heh.

Oikeastaan reissusta on melkein turha kertoa enempää, kuvat tehköön sen puolestani. Niitä on muuten paljon!

Päivä 1, lauantai

Lähtö oli aamulla kello kahdeksan Tupizasta. Ekana päivänä ajettiin eniten, pääasiassa vuoristomaisemissa. Kivuttiin  samantien yli neljään kilometriin, mikä tuntui heti päässä. Illalla kaikki meidän porukasta popsi aspiriinia nassuun päänsäryn taltuttamiseksi. Onneksi Burana riitti mun tapauksessa ja seuraavina päivinä en enää tuntenut korkeutta.  Päivän aikana riitti vähän myös äksöniä, kun aamupäivästä meidän perässä ollut jeeppi simahti ja he joutuivat odottamaan pari tuntia uutta autoa. Myöhemmin me löysimme tieltä paikallisen miehen, joka oli kaatunut mopolla ja murtanut jalkansa. Käytiin hakemassa apua läheisestä kylästä.

Ekan päivän teema tuntui olevan laamat. Niitä oli paljon ja kaikkialla.

Mä en osaa enää päättää onko koala vai laama mun lempparieläin. Kattokaa nyt miten suloinen, ei hellantutteli sentään!

Lounastauko

Tästä tuli mulle mieleen vain se dna:n (?) mainos, "Run lama, run!"

"Kummituskylä" josta asukkaat olivat taikauskoisina muuttaneet joitain satoja vuosia sitten pois

Päivä 2, sunnuntai

Toisena päivänä nähtiin paljon laguuneja ja flamingoja sekä käytiin pulahtamassa kuumassa lähteessä, mikä oli mulle aika huippujuttu. Kuinka usein pääsee köllimään kuumassa vedessä ja katselemaan samalla lumihuippuisia vuoria?

Aamulla startattiin seitsemältä, tässä auton pakkailua menossa meidän majatalon pihassa. Majoitukset olivat hyvin simppeleitä. Normivessat löytyi, ei suihkua ja valot toimivat generaattorilla klo 19-22. Muuten sähköä ei ollut.

Löydettiin taas pari laamaa, vaihteeksi. Yritäpä laskea kuinka monta.

Voin kertoa, että iltaisin ei muuten enää lasketakaan lampaita. Nyt lasketaan laamoja!

Ja vaihteeksi mun koiratutka oli päällä. Tällä kaverilla oli takkikin, iik!

Päivän eka laguuni, jonka nimeä en kyllä tiedä

Victor venailemassa kun turistit räpsii pähkinöissään kuvia flamingoista

Sit se kuuma lähde, huisia! Mun kanssa polskimassa Kfir ja Geva.

Kfir, minä, Jon ja Geva

Geysir! Tuolla muuten haisi ihan mädälle kananmunalle.

Laguna Colorada, toisen päivän viimeinen pysäkki

Laguna Colorada, mun lemppari kaikista laguuneista. Miten vesi voi olla punaista?

Meidän poppoo: Kfir, minä, Geva ja Jon

 Päivä 3, maanantai

Maanantaina maisemat alkoivat muuttua vähän erämaahenkisemmäksi ja tasaisemmaksi maastoksi, jota ympäröivät enää vuoret. Nähtiin paljon isoja, hassuja kiviä ja edelleen jatkettiin muutamilla laguuneilla. Illalla saavuttiin päätöspistekaupunkiimme Uyuniin, jossa oli modernein hostelli siihen saakka: meillä oli sähköt ja lämmin suihku (josta tosin piti maksaa 10 bolivianoa, eli noin euro)! Illalla meillä oli pieni fiesta, koska Kfir täytti 23.

Tyhjyyttä

"Arbol de Piedra", kivi jonka kuuluisuuden syytä en ikinä tajunnut.

Hassu pupun tapainen eläin, jonka nimeä en tiedä. Näitä nähtiin muutamia. Miksi sillä on pitkä häntä?

Laguna Honda

Joku peuran tapainen eläin, jonka nimeä en enää muista

Flamingolaguuni

Varokee laamoja! Ne muuten tosissaankin syöksyili millon mistäkin auton eteen ja ne muuten voi juosta uskomatton kovaa ja hypätä tosi korkealle. Jänniä eläimiä.

Huipulla, ainaski melkein!

Kokalehtiä. Näitä pistettiin poskeen kans, jotta ohut ilma ei pistäis huimaamaan. Nämä myös vie pois kylmän ja nälän tunteet, olematta kuitenkaan vielä huumetta. Näitä siis pistettiin poskeen ja imeskeltiin 10-30 minuuttia ja sylkäistiin pois. Itse en kyllä tuntenut niiden auttavan mitenkään erityisesti ja sitä paitsi ne maistuivat pahalta.

Kondorikivi

Tasankoa, tasankoa, tasankoa

Junien hautausmaa Uyunissa

Täs mää oon ilonen!

Päivä 4, tiistai

Tiistaaamuna oli lopulta koko reissun odotetuin osio: itse suola-aavikko Salar de Uyuni. Herättiin neljältä ja puoli viideltä lähdettiin ajamaan kohti Salaria. Pilkkopimeää ja jääkylmää - ei kivaa. Huristeltiin suolahostellille syömään aamupalaa ja katsomaan auringonnousua ja lämpötilankin nopeasti noustua mäkin aloin jo vähän innostua. Lopulta maisema oli mun mielestä itseasiassa vähän kuin jäätynyt järvi talvella Suomessa. Aikamme leikittiin kameralla, kunnes joskus kymmenen jälkeen lähdettin ajelemaan takaisin hostellille. Lounastettiin ja reissu oli kaput! Päivä norkoiltiin Uyunissa kahvilassa korttia pelaten, nettipaikassa surffaillen ja illallistaen (maistoin laamapaistia, oli ihan kuin lammasta) Kfirin ja Gevan kanssa kunnes erkaannuttiin omiin busseihimme. Matkalla asemalle arviolta viisivuotias pikkupoika syöksyi ampumaan meitä vesipyssyllä ja jahtasi meitä huutaen ja nauran - nyt ymmärrän miksi Etelä-Amerikka mielletään usein vaaralliseksi mantereeksi reissata, heh. Itse jatkoin matkaa yöbussilla kohti pääkaupunki La Pazia, jonne oli 13 tunnin matka (100 bolivianoa/n. 10e)

Oisko tää se kuuluisa sininen hetki?

Aamupalaistamassa reippaana viiden maissa aamulla suolahotellilla

Ei sit pissitä sinne, niih!

Minä, Victor ja Kfir

Viinipullosta saatiin revittyä iloa yllättävänkin pitkäksi aikaa. Lopulta toki tyhjättiin se, mikä oli mulle kyllä ensimmäinen kerta näin niin kuin aamukahdeksalta.

Suolan kuviot oli hassuja

Osa aavikosta on näin sadekaudella veden peitossa, mikä antaa aavikolle kunnian olla "maailman suurin peili."

Making of, haha

Siinä sitä on, suolaaaaa!

Baari Uyunissa, jonka mainostekstit oli aika...mielenkiintoisia

Sellainen oli reissu ja oli kyllä yksi koko matkan kohokohdista. Uskomattoman erilaista luontoa voikin löytyä yhdestä maasta. Kokonaisuudessaan reissu maksoi 1295 bolivianoa eli noin 140 euroa, johon sisältyi kaikki aina kuljetuksista, majoituksiin ja ruokiin. Lisäksi piti maksaa ainoastaan sisäänpääsy luonnonsuojelualueelle, joka oli 150 bolivianoa (n. 15e)

Tänäaamuna saavuin siis La Paziin ja löysin melkeinpä vahingossa tosi kivan hostellin läheltä bussiasemaa. Suunnittelin alunperin viettäväni täällä kaksi yötä, mutta taidankin viettää ainakin kolme. Täällä on jopa  toimiva netti, luksusta! Täällä myös on ilmainen pannukakkuaamupala ja iltaisin ilmaista olutta, joten mikäs täällä ollessa. Saatiin rannekkeet tuota olutta varten ja siinä lukee "If you find me lost or drunk, please, return me to the following address." Pitäisikö tässä vaiheessa itkeä vai nauraa?

Täällä ei juurikaan suunnitelmia ole. La Pazissa on "maailman vaarallisin tie", jolla voi käydä vuoristopyöräilemässä, mutta se ei oikein mua kiinnosta. Ois myös kiipeilyä ja vaellusta lähialueiden viidakoihin, mutta nyt Salarin jälkeen on ihan kiva vaan olla muutama päivä. Iloinen yllätys oli käynyt myös mun pankkitilillä, kun vakuutuksesta sain rahaa mm. Laosissa rikkoutuneesta kamerasta, kastuneesta kirjasta ja sairaalakuluista Indonesiassa. Buenos Airesissa tein vahinkoilmoitukset ja noin viikossa rahat olivat tilillä, pisteet Pohjolalle! Niinpä tänään lähdin kamerakaupoille ja nyt olen onnellinen uuden Canonin pokkarin omistaja! Hauskaahan tässä myös on se, että lähes sama kamera joka multa hajosi, maksoi täällä 120 euroa vähemmän kuin mitä siitä itse maksettiin... En valita! Maksoin lopulta siis kamerasta koteloineen 950 bolivianoa eli noin 103 euroa (kotelo 5e, muistikortti sisältyi hintaan). Kadulla saman kameran olisi saanut jopa 150 bolivianolla (15e), mutta niin halpa hinta kyllä pisti niin pahasti epäilyttämään, että skippasin suosiolla.

Huomisen suunnitelma on se, että ei ole suunnitelmaa! Ehkä etsin jonkun paikallismarketin ja käyn shoppailemassa. Meinasin pistää kaikki lämpimät vaatteet postissa Suomeen kunhan näiltä viileämmiltä vuorilta jatkan takaisin lämpöön ja samaan pakettiin mahtuisi vähän tuliaisi itselleni... :)