Haastetta kehiin!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

  Muchas gracias vain, Miretta!

2. Kirjaan tähän viisi blogia, jotka haastan:

Nyt en kyllä jaksa haastaa ketään, valitan

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.


Ööö, okei?

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin: (tämän hetkisessä olinpaikassani)

- Bikinit - Muita vaatteita ei tarvitse. Niissä nukutaan, uidaan ja eletään.Tosin useimmiten joku paita eksyy päälle myös. Housuja en tosin muista käyttäneeni piiiiitkään aikaan ja se on kivaa se.

- Mangot Aamu ei käynnisty kunnolla ilman mun aamupäivämangoa aamupalan ja lounaan välissä siinä 11 aikaan. Nam!

- Pääsykoekirjat ja muistiinpanovälineet Kyllä - pänttäys on käynnissä täydellä teholla

- Läppäri Niin, tunnustan, ilman en oikein osaa olla. Sähköposti ja facebook tulee tsekattua joka päivä ja läppäriltä katson myös telkkaria melkein päivittäin täällä kun päivät ovat melko leppoisia ja pitkiä.

- Tee Addikti kun olen

(miksi 2/5 liittyivät ruokaan ja syömiseen?!)

Mun aamupäivät: pänttäystä ja mangoa

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille: 

- First They  Killed My Father - Loung Ung Pysäyttävä kertomus Kambodzan lähihistoriasta lapsen näkökulmasta kerrottuna.

- Alkemisti - Paulo Coelho Täydellistä matkaluettavaa syvällisine pohdintoineen elämästä. Luin kertaalleen reissun alussa ja aion lukea uudestaan heti Suomeen palattuani.

- Paikka vapaana - J.K. Rowling Muuten vain loistava romaani pienestä kyläyhteisöstä, jossa lopulta kaikkien tarinat kietoutuvat yhteen. Mielenkiintoista lukea viimein Rowlingilta muutakin kuin Harry Pottereita.

- Liisan seikkailut ihmemaassa - Lewis Carrol Olen aina inspiroitunut hurjasti saduista ja edelleen ne kiehtovat. Liisan seikkailuita rakastin nuorempana ja rakastan edelleen ja kirjan kuvitus on ihana! Myös Disneyn leffoista Alice in Wonderland on ehdoton lemppari olllut aina, harmi että Tim Burtonin versio oli melkoinen pettymys.

- Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois - Merja Mähkä Matkakertomus erään toimittajan maailmanympärysmatkasta, joka itseäni innosti kovasti ennen lähtöäni

Jaa, miten niin tylsää töissä? Pari päivää sitten syntyi heppa pienenä oheisaktiviteettina koneen jökkiessä. Lieventää mun heppaikävää nyt sitten täällä ja saa kysyviä katseita osakseen.

Tyypillinen aamupala, teetä, muroja, soijajogurttia ja banaani.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:  Apua, tämä on vaikea, tien päällä kun ei mitään oikein tarvitse ja kauhean vaikea ajatella mitä tulen Suomessa tarviimaan! Tällä hetkellä haaveilen lähinnä vain uusista nahkasandaaleista ja toisista shortseista. Yritetään...

- Jotain huonekaluja ja sisustusjuttuja - Muutto on syksyllä edessä ja ainakin jotain hankintoja tehtävä. Sohva ainakin ensimmäisenä tulee mieleen. Oma telkkarikin voisi olla kiva. Untuvapeitosta haaveilen myös yhä. Vaikea muuten sanoa ennen kuin on kämppä.
- Pentikin Vanilja-astiasto- Astiaston keräilyä en ole vielä aloittanut, mutta tämä tulee melko varmasti olemaan mun valinta   - Ratsastusvaatteita - Tiedän tarvitsevani ainakin yhdet uudet housut sekä kesä- ja syysratsastustakin. Uusi kypärä ja saappaanvarretkin olisivat kivat. Lissu haluaisi uuden sadeloimen.

En mä tosiaan tietääkseni muuta materiaa tarvitse? Aina toki mieltä lämmittää uusi kirja, se mulle kelpaa aina jos joku haluaa hemmotella. Matkalahjakorteilla saa toki myös aina muistaa. Mutta onhan noissa sisustus- ja astiastojutuissa ja melkoisesti toteutettavaa.

 

Minun ihan ikioma huone, johon tosin taidan tänäiltana saada kämppiksen uuden vapaaehtoisen saapuessa, ilmeisesti englantilaistyttö kyseessä

Meidän olkkari

Ja keittiö

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä: (minun tapauksessani viisi reissua, jotka haluaisin tehdä - näillä pidän itseni kiireisenä varmaan seuraavat vuosikymmenet)

- Reppureissu Väli-Amerikan halki reittiä Etelä-Meksiko - Guatemala - El Salvador - Honduras - Nicaragua - Costa Rica, ehkä myös Kuuba ja Jamaica. Lopuksi Kolumbiaan ja Ecuadoriin.

- Reppureissu maitse Suomesta Euroopan ja Afrikan halki Etelä-Afrikkaan, mantereenylitys laivalla Espanjasta Marokkoon. Lopulta Etelä-Afrikassa pidempi aika vaikka vapaaehtoistöissä jonkun luonnonsuojeluprojektin parissa.

- Transsiperian junarata reittiä Helsinki - Moskova - Irkutsk - Mongolia - Peking ja siitä jatkaisin junalla Tiibetin halki Nepaliin

- Myanmar

- Papua Uusi-Guinea

+ varmaan turhaan mainita Balia? 

Pikku-pihaa lintuperspektiivistä

Tällänen maisema avautuu meidän katolta

Ja siinä on meidän pikkuinen Piscinas Surf House. Näyttää vähän rähjältä ja sitä se ehkä vähän onkin, mutta samaan aikaan tosi viihtyisä sellainen. Meidän pomon Cesarin mökki on tuo katolla oleva.

Pihaa

 Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua: 

- ulospäinsuuntautunut

- rohkea heittäytyjäluonne, jos jotain tehdään niin se tehdään sitten kunnolla

- määrätietoinen

- mutta sopivissa määrin melkoinen taivaanrannanmaalari välillä
- suorapuheinen

 

Tänään yritin testailla vähän uutta kameraa, likaisen peili-ikkunan kautta hehee

 Viisi lempiruokaani:

- Äidin lihapullat ja perunamuussi

- Roosan tekemä nuudelilaatikko

- Nasi Goreng kunnon chilillä

- Kaikki hyvin maustetut salaatit (+ makaronisalaatti) 

- Tomaattikeitto ruisleivän tai valkosipulileivän kanssa 

Meidän koiruus Jagar, joka kävi koirasalongissa pesulla ja sai pinkin nauhan kaulaan

 

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa:

- Doing what you like is freedom, liking what you do is happiness

- Go with the flow

- If you're dream doesn't scare you, it isn't big enough

- Magic happens when you step out of your comfort zone

- If you never try you never win

Kotiranta, Lobitos Beach

Ps. Onko mun lukijoissa ketään taitavaa kuvankäsittelijää? Jos kellään on innostusta väsäillä bannereita, niin mulle saa mieluusti tehdä uutta! Yhteyttä voi ottaa sähköpostiin lauraw-@windowslive.com

Muutosten tuulia

Dramaattisesta otsikosta huolimatta täällä nyt ei oikeastaan mitään järin jännittävää tapahdu. Kun pienellä porukalla elellään keskellä autiomaata, pienikin rutiinin muutos tuntuu kääntävän kaiken ihan kallelleen.

Lauantaina vieteltiin pomon Cesarin 29-vee synttäreitä ja kekkereihinhän saapui koko kylä, eli noin 10 henkeä. Kekkerit tosin hiipuivat jo yhdentoista maissa ja me työntekijät jäätiin pitämään pileet pystyssä. Toiset juhlivat maltillisesti, toiset vähän vähemmän maltillisesti. Itse onneksi kuuluin ensimmäiseen ryhmään, koska tiedostin että aamusiivouksen nakki napsahtaa mulle, ainakin siitä päätellen missä tahdissa Delfin rommishotteja kiskoi menemään. Mukavaa kuitenkin oli -varsinkin aamulla naureskellessa muiden oloille.

Luna lähti eilen. Lunalla ja Cesarilla on ollut vähän kitkaa ja vaikka Luna saikin luvan lopulta jäädä, päätti saksalainen ennemmin pakata kimpsunsa saadessaan naapurihostellista työtarjouksen. Sen jälkeen on ollut hassua. Ensinnäkin, mulla on nyt kokonainen neljän hengen huone ihan kokonaan ikiomana- mitä luksusta! Viimeksi mulla on tainnut olla ikioma huone Santiagossa Sergion luona, hostellihuone ikiomana Balilla. Oijjoij. Toisekseen, mun työnkuva muuttui Lunan lähdön myötä. Musta tuli nyt konttorirotta. Hoidan virallisesti sanottuna Cesarin kolmen Jenkeissä toimivan rakennusyrityksen markkinointia, mikä tietysti kuulostaa hirmu hienolta ja haastavalta. Todellisuudessa nökötän superhitaan koneen edessä kolme tuntia päivässä lataamassa mainoksia nettisivuille copy-paste-tyylillä. Alotin tänään ja kyllästytti jo nyt. Mutta onpahan parempaa kuin siivoaminen, koska nyt ainakin tiedän tarkalleen mitä multa odotetaan, en ole enää se ylimääräinen joka tekee kaikki jämähommat joita muilta jää yli. Ei enää rätin kanssa kuratahrojen ja hiekanmurusten saalistusta, hurraa!

Toinen huikea muutos on, että meidän pomo Cesar on taas sosiaalinen ja mä puhuin sen kanssa, pitkäänkin. Oho! Sen morsmaikun/tyttöystävän/heilan/mikäikinäonkaan (sitä eivät edes suhteen osapuolet tiedä) täällä ollessa pariskunta lähinnä lukittui yläkerran huoneeseensa eikä juuri muille puhua pukahtanut. Tänään Nina lähti ja Cesar osoittautui oikein hauskaksi jampaksi, ihan yllätyin. Kappas vaan.

Mitäs muuta tänne. Project Topless edistyy mukavasti, Delfinin kanssa aletaan kohta olla kuin grillimakkarat konsanaan kun ollaan joka aamua käyty pari tuntia biitsillä köllimässä. Huomenna meinataan ostaa oliiviöljyä niin käristytään vähän lisää. Juoksentelemassa olen käynyt joka toinen tai kolmas päivä 6-7km lenkkejä ja hyvä on fiilis sen suhteen. Harmittaa, kun pohjoisen suuntaan rantaa pitkin olisi ihana juosta, mutta siellä on kaksi armeijan koiraa, jotka käy päälle. Kerran niitä ollaan porukalla paettu mereen ja yksin en haluaisi siihen tilanteeseen joutua. Meidän naapurissahan on tosiaan armeijan mesta (miksikä niitä oikein kutsutaan virallisesti?). Mun ja Delfinin salainen biitsispotti on yleensä ihan hiljainen, mutta pari kertaa muutama rassu alokas on eksynyt kävelemään meidän ohi eivätkä ole tienneet miten pitäisi oikein suhtautua. Mä en myöskään ole ihan varma onko täällä päin armeijalla jokin tosi erikoinen treenimenetelmä vai karkaako niiltä hevoset ihan oikeasti melkein päivittäin. Vähän väliä meidän ikkunan ohi vilahtaa kovaa kirmaava hevonen ja muutamaa sekuntia myöhemmin huutava kaveri armeijakuteet päällä. Tiedä sitä sitten.

Tänään sain luettua myös pääsykoekirjan ekan kerran loppuun, aika hurjaa. Huomenna alkaa round 2 muistiinpanoja tehden. Vähänkö oon tunnollinen.

Siinäpä ne tärkeimmät. Huomenna ollaan hurjia ja lähdetään sivistyksen pariin, ihan ihmisten ilmoille. Lähdetään Talaraan shoppailemaan ja mun ostoslistalta löytyy oliiviöljy, kylmägeeliä rasittuneille lihaksille (auts!), mangoja ja kamera. Iik, kyllä, kamera! Vakuutusyhtiöön pistin vahinkoilmoitusta pari päivää sitten ja vastausta ei tietty ole vielä kuulunut, mutta pikkukameran haluan nyt ja heti ja sen ois parasta selviytyä mun mukana Suomeen asti tai oon äkäinen.


Ei muuta, tässä pari vielä kuvaa (oho!) heippa!

Tämmösiä auringonlaskuja täällä, välillä mennään koko talon voimin niitä rannalle pällistelemään

Edellinen reissu Talaraan näytti tältä. Sillon ostin karkkia ja mangoja. Ja aurinkorasvaa.

Verta, hikeä ja kyyneleitä töissä - not!

Kohta alkaisi olla viikko takana Piscina Surf Housella ja täytyy sanoa, että kyllä elämä voi olla helppoa. Meiltä vapaaehtoistyöläisiltä odotetaan noin kolmen tunnin työpanosta päivittäin (jota vastaan saa ruoan ja majoituksen), mutta kun työntekijöitä on omistajaporukan lisäksi kolme ja vieraita nolla, niin töitä keksiäkseen voisi ihan yhtä hyvin alkaa juosta taloa ympäri. Delfin on vastuussa kokkaamisesta, Luna tekee oikeastikin kolme tuntia päivässä tietokonehommia ja minä... lähinnä tiskaan. Oon aika varma, etten yhtenäkään päivänä ole saanut kolmea tuntia kasaan, vaikka jokaikinen hyllykkökin kiiltelee puhtauttaan. Omistajaa Cesaria ei edes tunnu kiinnostavan mitä minä täällä teen, sillä Delfin on vastuussa siitä että hommat jakautuvat ja Delfin on tyytyväinen niin kauan kun keittiö on siisti. Onneksi lähipäivinä on edes tiedossa ulkosivun maalausprojektia niin tulee vähän hyödyllisempi olo. Saa nähdä mitä siitä tulee, kun sunnuntaina tulee vielä neljäs työntekijä Havaijilta. Lunaa tosin on ilmeisesti pyydetty pakkaamaan kimpsunsa siihen mennessä, mikä tuntuu vähän epäreilulta, koska hän on ollut täällä jo yli kolme kuukautta ja tekee huomattavasti enemmän duunia kuin minä. Cesar on tuntuukin arvostavan ennemmin täällä asustelevien luonnetta kuin työpanosta, Luna kun on vähän taipuvainen prinsessaoikkuihin.

Eilen lähti siis ruotsalaisporukka, mikä tarkoittaa sitä, että talo on tyhjä. Tuntuukin että työskentelyn sijaan talo on ennemmänkin kuin kommuuni, jonka toimivuuden eteen kaikki tekee oman osuutensa. Kun ruotsalaiset eivät ole sotkemassa, talo pysyy siistinä helposti, tiskiä on vähän ja vihdoin me saadaan päättää ihan itse mitä leffaa katsotaan.

Lobitos Beach  on siitä veikeä paikka, että pieniä hostelleita on  vain muutama ja kaikki vieraat täällä viipyvät vähintään viikon, suuri osa jopa kuukausia. Se tarkoittaa sitä, että täällä on suht tiivis reissareiden yhteisö, jonka sisällä kaikki tuntevat toisensa. Sunnuntaina tosin vietettiin jäähyväisiä naapuritalon tyhjentyessä monta kuukautta täällä asuneista saksalaisista. Jäähyväisjuhlissa Luna esitteli mulle paikallisen Andyn, jonka mukana ollaan käyty surffaamassa Lunan kanssa. Andy lainaa mulle longboardia, ihan ilmaiseksi, mikä tuuri! Lisäksi oon saanut apua ja vinkkejä siltä - ja vetoapua kun sitä on kyllästyttänyt kun en jaksa meloa yhtä kovaa kuin se. Se huikkaa mulle vaan, että ota nilkasta kiinni, nyt mennään. Ihan kuin hiihtohississä, hehe.

Nyt varmaan surffailut tosin jää vähän vähemmälle, kun yritän tosissaan keskittyä pääsykoekirjaan. Puolessa välissä mennään ja nyt on niin hyvä tahti päällä että enköhän tuon saa ekan kerran loppuun huomenna tai ylihuomenna. Tänään jo sivutkin irtoili kirjasta, hyvä merkki kai? Oli oikea valinta tulla tänne lukemaan - täällä tosiaan päivät ovat niin pitkiä ja tylsä, että jopa tuon kirjan lukeminen on ihan kivaa kun muutakaan ei ole. Lisäksi päivät ovat kuluneet mm. rannalla lojumisessa Project Toplessin merkeissä autiolla rannalla Delfinin kanssa ja riippumatossa lojuessa. Lenkkeilynkin oon aloittanut uudestaan, joka toinen päivä yritän käydä juoksemassa toukokuinen ExtremeRun mielessä, sinne kun on tainnut tulla lupauduttua lähteä. Iltaisin auringonlaskun aikaan on kiva juosta takaisinpäin rantaviivaa pitkin ja lopuksi käydä pulahtamassa meressä, kyllä on lenkkimotivaatio silloin ihan eri kuin päivän helteessä.

Helteestä puheenollen, täällä on kuuma. Housuja tai kenkiä ei ole tarvinnut saapumisen jälkeen rinkasta etsiä. Onneksi mulla on kolmet bikinit, koska ne on täällä käytännössä työunivormu. Ne päällä siivotaan, kokataan, uidaan ja nukutaan. Olin niiiiin iloinen kun vieraat lähti, koska me saatiin viimein meidän huoneeseen tuuletin! Yöt ovat olleet niin helvetillisen kuumia ilman sitä, että olen heräillyt tunnin välein ekat yöt. Lisäksi hyttyset kaluaa meidät eläviltä, joten olen nukkunut hiusharja kainalossa, koska sillä on hyvä puoliunessa raapia puremia, mulla kun on niin nysäkynnet. Viime yö oli ensimmäinen tuulettimen kanssa ja samalla eka, jolloin nukuin koko yön heräämättä välillä - ei kuumuutta, ei hyttysiä! Pliiis, ei vieraita enää, haluan pitää tuulettimen, jooko?

Viime päivinä ajatukset on myös palanneet yhä uudestaan Balille. En enää osaa päättää kumpaan mulla on isompi ikävä, Suomeen vai Balin biitseille. Varsinaista ikävää ei tosin vielä ole, mutta tiiättekö, semmonen fiilis, että ei paluukaan enää pahalta tuntuisi. Oonkin jo pohtinut mitä pimeitä hommia voisin ryhtyä toimittamaan uutta matkakassaa kerätäkseni, jotta pääsisin ensi uutta vuotta viettämään takaisin taas Balille, mutta en vielä keksinyt mikä se voisi olla. 

Tänne ei muuta, leppoisia päiviä, rentoa elämää, vieraita odotellessa riippumatossa ja silleen. Mulla on muuten muutama kuvakin, oho!

Ja näin Laura kävi vähän surffaamassa.  Jännä juttu vain, ettei mulla ole tietoakaan mistä tuo tarkalleen tuli, kunhan bongasin aika ikävän jäljen illalla.

Tää nyt on vähän vanhaa settiä, mutta ei mahda mitään. Sain ruotsalaisilta nyt vasta pari kuvaa Jungle Trekiltä, jossa siis tämmösellä porukalla tehtiin zip linet kolmantena päivänä.

Ah, nuo kypärät!

Ei mulla oikein muuta höpötettävää täällä ole. Mä jatkan heppavideoiden selailua Youtubessa ja kohta lähden taas kirmailemaan (lue: hikoilemaan ja puhisemaan) auringonlaskuun.

Paitsi että tsiikatkaas tämä! Luulin, että olin vain vainoharhainen pitäessäni bolivialaisia keskivertoa äksympänä jenginä, mutta joku muukin on tainnut tuntea itsensä vähän epätervetulleeksi, kattokaa vaikka TÄMÄ LINKKI Iltalehden sivuilta.

Aurinko, meri, ranta, hiekkaa, ihanaa!

Tänä aamuna saavuin perille. Nyt on osoite Lobitos Beach, Pohjois-Perussa. Täällä ollaan seuraavat 2-3 viikkoa, saa nähdä miten kauan lopulta viihdyn. Itävaltalainen Delfin oli mua bussista vastassa ja tuli heti tosi tervetullut fiilis. Asemalta suunnattiin kohti uutta kotia, Piscinas Surfhousea, jossa myös työskentelen ensi viikot. Ei vaikuta turhan raskaalta, sillä Delfin on päävastuussa kokkaamisesta, joten yhteensä "töitä" on 3-5 tuntia päivässä ja sitä vastaan saan majoituksen ja ruoan. Talo on pieni ja vieraita mahtuu samaan aikaan noin kymmenen. Nyt täällä on vain neljä ruotsalaista. Delfinin lisäksi töissä on saksalainen Luna, joka hoitelee tietokonehommia ja markkinointia. Joten mä olen vähän kuin ylimääräinen käsipari, mikä tarkoittaa kuulemma suht leppoisia viikkoja.

Talo on merenrannalla ja ensimmäisenä saavuttuammekin pulahdettiin mereen, joka oli ihanan lämmin. Iik! Tätä olen niin odottanut, ihana päästä viimein vuorien kylmyydestä ja ohuesta ilmasta pois. Voin kävellä viimein hengästymättä! Ei enää villapaitoja!!

Limassa lopulta poliisiasemareissun jälkeen ehdin vähän kuljeskellä pitkin Mirafloresin kaupunginosaa ja kävin katselemassa merta. Tutustuin muutamaan paikalliseen surffariin ja oli lopulta ihan mukava päivä. Rehellisesti sanottuna ei enää edes kameratkaan jaksa harmittaa. Kun on aurinko taivaalla niin mikään ei harmita, en mä mitään kameran linssejä tarvii nähdäkseni maiseman. Mä masennun vasta jos vakuutus ei korvaakaan.

Tänne tulin 18 tunnin bussimatkan jälkeen, Cruz del Surin bussilla, joka on maineeltaan kaikista parhain - huomasin kyllä miksi. Ensinnäkin matkatavarat jätettiin check-in-aulaan, joten niitä ei tarvinnut edes itse kantaa autoon. Alussa näytettiin turvavideo kuten lentokoneissa (verhot pitää pitää suljettuina turvallisuussyistä ja ennen lähtöä poliisi videokuvasi kaikki matkustajat) ja siinä mm. kerrottiin, että bussia seurataan jatkuvasti gps-signaalilla, jotta se ei pääse tekemään turhia pysähdyksiä. Bussissa oli wi-fi (joka tosin ei kovin pitkään mulla toiminut) ja leffat ei enää ollut pelkkää actionräiskintää espanjaksi dubattuna, vaan ihan hyviäkin leffoja pelkillä espanjanteksteillä. Jopa bussin ruoat oli hyviä - kyllä, Etelä-Amerikassa tosiaan yleensä kaikkiin pidempiin matkoihin kuuluu aamiainen/lounas/illallinen/kaikki, ihan kuin lentokoneissa. Bussi oli puolityhjä ja itsekin sain vallata kokonaisen penkkirivin. Mukava matka. Jos jatkossa ei tuon yhtiön matkojen hinnat ihan päätähuomaavia ole, aion käyttää jatkossakin. Cusco-Lima välillä ainakin oli vähän turhan tyyris mulle, 180 solia, joten käytin halvempaa Civaa 80 solin hintaan.

Lobitos Beach on tosi pieni paikka ja ainoa juttu täällä on surffaus, ranta ja aurinko. Merivesi oli ihanan lämmintä, tosin aallot ja merivirtaukset aika hurjia. Mukava asettua aloilleen hetkeksi johonkin, aina ei jaksa edetä, liikkua ja ottaa selvää asioista. Sanotaanko että tietynlainen reissuväsymys alkaa joskus painaa jo - enää ei tee mieli edetä valonnopeudella eteenpäin ja yrittää nähdä mahdollisimman monta kaupunkia ja maata. Nyt tekee mieli vain vähän rentoutua. Kivaa välillä kuulua johonkin. Huilimisen lisäksi on tietysti tarpeen säästää rahaa ja kiriä budjetti kiinni. Pääsyy miksi valitsin tämän sijainnin rannan lisäksi oli se, että täällä on kuulemma aika hiljaista ja rentoa. Sehän tarkoittaa sitä, että kun on tylsää, tulee tartuttua pääsykoekirjaan varmemmin. Toivottavasti olen seuraavien viikkojen aikaan ehtinyt edes kerran sen päntätä kannesta kanteen, tavoite olisi kolmasti ehtiä läpi ennen pääsykoetta. Ulkona roikkuva riippumatto näyttää ainakin aika potentiaaliselle lukupaikalle - ellen nukahda siihen.

Täällä työskentelyn jälkeen olisi piipahtaa pari viikkoa Ecuadorissa (alunperin meinasin viettää ainakin kuukauden Ecuadorissa ja mietin jo ehtiväni Kolumbiaankin saakka, mutta niin vain Peruun pääsin jumahtamaan) ja huhtikuun 24. päiväksi pitääkin jo palata takaisin Limaan nappaamaan tämän reissun kolmanneksi viimeinen lento - hurja ajatus. Onneksi sinne on vielä pitkä aika kuitenkin!

PS. Äidiltä tuli viestiä, että Pohjola korvaa mulle about 250e lentolipusta Australian Hervey Baysta Brisbaneen, jonka jouduin silloin tulvien vuoksi ottamaan. Aika uskomatonta, että melkein koko summa korvattiin kuitenkin, en olisi uskonut! Hyvä Pohjola! I <3 matkavakuutus.

Dear thief...

Tänä aamuna ajattelin lähteä rannalle. Meinasin ottaa kameran mukaan ja kuvata surffareita. Avasin reppuni, nostelin päällä olevat vaatteet, hedelmät ja vesipullot pois päältä. Alta löytyi isoja myttyjä sanomalehtipaperia, jota en kyllä itse ollut sinne laittanut. Kameroita ei näkynyt missään.

Kappas, varas iskenyt. Liekö ollut sama joka varasti bussissa siltä yhdeltä mieheltä ne rahat, en tiedä. Mun Canonin järkkärillä, Canonin pokkarilla ja Canonin 75-300mm linssillä on ilmeisesti nyt sitten uusi koti ja minulla suuri suru. Kiitos viimeisestä melkein viidestä vuodesta, olit rakas kamera.

Yhteisarvohan näille kaikille kolmelle on yli tonnin verran, joten kyllähän tuo pisti hieman vihaksi. Mulla kaikki nuo kamerajutut ja läppäri siis repussa, jonka kaikki hihnat kieputtelin nilkan ympäri nukkuessani, reppu oli pääasiassa lattialla jaloissani, välillä pääni alla tyynynä. Se milloin kamerat lähtivät kävelemään, on arvoitus. Kumma juttu on, että vasta tänä aamuna sen huomasin. Mutta kun tiedoitus ekasta ryöstöstä bussissa tuli, avasin vain vetoketjun, katsoin että täynnä tavaraa se yhä on nostelematta sen kummemmin ylempiä tavaroita. Eihän mulla mielessäkään käynyt, että rosvo ovelana voisi laittaa jotain tilalle.

Onni onnettomuudessa oli se, että mulla oli rahavyössä paidan alla mun rahat, passi, luottokortit ja kännykkä. Niitä olisi hankalampi korvata. Samoin ihmettelen, ettei mun läppäriin koskettu, vaikka se oli samassa paikassa kameroiden kanssa - ja hyvä niin, koska läppäri on ehkä mulle kaikista tärkein, vaikka rahallisesti se ei kameroiden veroinen olekaan. Siellä on kuitenkin kaikki mun kuvat ja muistot ja lisäksi se on aika korvaamaton yhteydenpitoväline.  Tänään kävin poliisiasemalla (jännä ettei Perun pääkaupungin turistipoliisissa ole yhtäkään englanninkielentaitoista) ja sain raportin vakuutusyhtiölle toimitettavaksi. Nyt sitä empatiaa vakuutusyhtiöltä vasta toivotaankin, mä todella toivon että se korvaa täyden hinnan kaikista laitteista. Jos korvaa, yritän ehkä Ecuadorista ostaa uudet. Siihen saakka tulee vähän kuvatonta blogimateriaalia, valitan.

Nyt lähden kohti bussiasemaa ja Pohjois-Perua, toivotaan että ensi yönä ei lähde tavaroita pitkäkyntisten matkaan!

Vaihteeksi bussihärdelliä

Laura + Etelä-Amerikka + bussit = huono kombinaatio.

Eilen viimein sain siis ennakkotehtävät tehtyä ja postitettua. Samalla postitin kahdeksan kilon edestä villapaitoja, kaulaliinoja, takkeja ja muuta lämpöistä vaatetta, jota en enää tule tarvitsemaan. Ja kirjoja, aina vain kirjoja. Niistä ei vaan raaski luopua! Cuscon posti oli positiivinen yllätys Indonesian postitoimiston jälkeen. Sain loistavaa asiakaspalvelua tosi mukavalta naiselta ja vieläpä englanniksi. Siellä mun tavarat pakattiin niin tiukkaan pakettiin, että jos jotain eksyy matkasta niin jo on kumma.

Ennakkotehtäviin olin lopulta aika tyytyväinen, mitä nyt mun Uhri-esseen jälkeen alkoi mielessä kieppumaan heti sen valmistuttua muka kaikki paremmat ideat. Nyt käsittelin aika laajalta ihmisoikeuksia aina Etelä-Afrikasta Itä-Timoriin, mutta myöhemmin rupesin miettimään olisiko sittenkin se ruotsalaisdokkari Ei oikea raiskaus?-aiheinen ollut sittenkin parempi. Vai olisiko pitänyt yrittää yllättää tuomaristo ja tarkastellakin sanaa uhri uskonnollisessa merkityksessään, Raamattuun vedoten? Lopulta totesin, että nyt ei enää jossitella, survoin paperit kuoreen ja kipitin postiin.

Postissa menikin kauemmin kuin oletin ja huomasin, että mullehan tulee vähän kiire. Lisäksi jännäsin lähteekö mun bussi edes, koska saksalaistytöt ei päässeet päivällä lähtemään Limaan, koska joku tie oli poikki, en tiedä miksi. Lähdin kuitenkin asemalle hirveässä tohinassa ihanan kevyine tavaroineni  (mun rinkkaan mahtuu ihan oikeasti tavaraa nyt, ei enää outoja ripustusviritelmiä sen ulkopuolelle halleluja!) Lippuun oli merkattu, että asemalle pitää tulla klo 18, mutta bussi lähtee 18:30. Yleensäkin lipuissa aina on tuo puolen tunnin varoaika, enkä siitä hirveästi stressiä ottanut. Olin asemalla 18:15 ja päädyin hirmuiseen karuselliin ja lopulta hyppäsin jo liikkuvaan bussiin. Olipahan vauhdikas lähtö Cuscosta.

Matka meni ihan mukavasti, mitä nyt aamulla koko bussi herätettiin kuudelta, kun huomattiin joltain ulkomaalaismieheltä kadonneen 8500 solia (noin 2500e) yön aikana. Poliisi tuli paikalle ja tien varressa jumitettiin jonkin aikaa. En edes tajua miksi jollain idiootilla on noin paljon käteistä mukana?! Lopulta kerättiin koko bussilta pieni kolehti miesparalle, pärjäileepähän pari päivää. Koko härdellin seurauksena mun 20-tuntinen bussimatka venyi 24-tuntiseksi ja saavuin Limaan kuudelta illalla. Mun seuraava bussi olisi lähtenyt viideltä, vaan minäpä en (olin ostanut jo lipunkin valmiiksi Cuscossa, mitä en yleensä edes tee). Kävin heti inisemässä uutta lippua bussiyhtiöltä, mutta ne sanoi vaan voivoi. Ei auttanut kuin ostaa uusi lippu huomiselle (34e) ja toivoa, että vakuutusyhtiöllä riittää empatia.

Nyt sitten olen Limassa ja vietän yön täällä toisin kuin suunnittelin. Illan onneksi pelasti mukava taksikuski, jonka kanssa höpöteltiin koko matka, espanjaksi! Kyllä vähän hymyilyttikin kuskin tuumatessa mulle "Puhuthan sinä hyvä tyttö espanjaa koko ajan!" valitellessani, ettei oikein kieli taivu kovin hyvin. Siinä sitten totesin itsekin, että tosiaan, kyllähän mä muuten puhun espanjaa! En mä sitä oikeastaan osaa, mutta kyllä mä vaan sitä puhun ja sillä selviän. Vähän väliä pitää tosin pyytää muita vääntämään asiat rautalangasta ja toistamaan, mutta ketä kiinnostaa. Enää ei ensimmäisenä tulekaan "puhutko englantia?", vaan ensin yritetään espanjaksi. Kyllä mä melkein väittäisin paremmin espanjaa puhuvani kuin ranskaa, jota opiskelin koko lukioaikani. Vaikka takuulla sanavarasto on huomattavasti mun espanjaa laajempi, niin ranskaa mun suusta ei olla kyllä tähän saakka juurikaan kuultu eikä varmaan kuullakaan. Kauhean hankala kieli.

Kuski oli peräti niin mukava, että annoin sen kärrätä mut hostelliin, josta se todennäköisesti saa välityspalkkiota. Tää on vähän niin kuin fiinimpi mesta, ei sellainen räkäinen partyhostelli joissa on tullut eniten lusittua, mutta kuski sai tinkaistua hinnan inhimilliseksi, niin täällä kelpaa yksi yö huilia. Lisäksi mun odotukset aamupalalle on aika korkealla, paree olla aika hyvä. Voi miten tuntuikin suihku hyvältä 24-tuntisen bussimatkan jälkeen.

Cuscossa vierähti viikko, vaikka oikein mitään en tehnyt. Ennakkotehtävien parissa ähersin joka päivä ja viikonloppu meni aika kosteissa tunnelmissa. Mun dormiin sattui kolme saksalaistyttöä ja kaksi englantilaistyttöä, kaikki 18-20-vuotiaita, joten sillä porukalla vietettiin pari lystikästä iltaa, etenkin lauantain Jungle Party oli aika ikimuistoinen. Mun bilekunto taitaa vaan kaivata vähän preppausta, mä kun olin molempina iltoina se ensimmäien tylsimys joka lähti nukkumaan, heh.

Cuscossa myös tapasin ensimmäisen suomalaisen Etelä-Amerikassa! Harrin Turusta, jota toivottavasti myöhemmin vielä tulee nähtyä jossain pohjoisessa, saa nähdä miten käy. Lisäksi näin argentiinalaisia muutamana päivänä ja israelilaiset Kfir ja Gevakin viipyivät kaupungissa pari yötä, joten käytiin lounastamassa porukalla. Cuscossa huvitin itseäni myös hilpeillä kadunnimillä, joita bongailin vaikka kuinka, mutta muistan vain pari. Vai miltä kuulostaa Plaza Kusipata tai Calle Herrajee? Lisäksi mieleen jäi muuan keskustelu erään taksikuskin kanssa, jossa häntä kiinnosti mm. mitä juon juhliessani, kuinka monta litraa olutta kykenen juoman yhden illan aikana (hän pystyy 12, toivon totisesti ettei ollut tuo määrä edellisiltana ennen kuin aamulla nousi rattiin) ja mitä mieltä olen perulaisista pojista? Öööö, excuse-moi?

Kuvamateriaalia ei juuri muuten ole, kuin jotain ah-niin-edustavia otoksia lauantain  Jungle Partysta.

Tää on ikään kuin se before-kuva lauantailta...

...ja tää taitais sit olla se after-otos. Bloodbomb on ehkä yököttävin juoma ikinä, piscoa ja redbullia, yök.

Ihana Ellie from London! Oisko ehkä pientä reissua tiedossa Irlannista käsin loppukesästä...? Ellie myös väittää, että mulla on australialaisaksentti. Mä en tiedä mitä tästä enää ajatella, kun aussi sanoo mun kuulostavan jenkiltä ja britti aussilta. Samapa tuo, pääasia että mun mongerruksesta selvän saa.

Minä, Ellie ja joku kolmas, henkilöllisyydestä ei tietoa

Ja jos vielä yksi

 

Aamulla mulle selvisi, että tämä tyyppi oli hostellin manageri. Ei oikein enää uskottavuus riittänyt, vaikka oli puvuntakki ja kaikki. Tosiaan teemahan oli Jungle Party, mutta henkilökunta oli ainoat pukeutuneet.

Bloodbomb! Ayliella oli synttärit, mikä takasi ilmaiset juomat. Ei hyvä.

Ystävämme Margaret.

Huomenna mulla on päivä aikaa vähän katsella Limaa. Tuntuu hassulta olla täällä, koska täältä lähtee mun lento pois Etelä-Amerikasta 25. huhtikuuta. Ikään kuin tämän etapin päätöspisteessä ollaan siis jo. Mutta onneksi vielä matka jatkuu ja myöhemmin on aika palata tähän kaupunkiin takaisin. Huomenna siis neljältä mun luottokuski tulee noutamaan mut kohti bussiasemaa. Toivotaan että nyt tärppää ja pääsen päätöspisteeseen Talaraan, jonne olisi 17 tunnin matka. Siellä onkin tarkoitus viettää rannikolla 2-3 viikkoa ja vähän tehdä töitä siinä samassa. Siitä lisää sitten kunhan perille pääsen. Heippa!

Ihanaa naistenpäivää kaikille!

(Onko kukaan muuten katsonut Suomen Selviytyjiä? Katsoin ekan jakson pari päivää sitten ja olipa muuten huonosti toteutettu formaatti! Tuskin tulee kakkosjaksoa katsottua.)

Jumitusta Cuscossa

Ei mulla hirveästi edes ole asiaa. Kunhan tekee mieli vaan kirjoittaa jotain muutakin kuin esseitä välillä, pieni aivotauko ikään kuin ja silleen.

Tänään alkoi neljäs päivä ennakkotehtävien parissa, mikä tarkoittaa sitä että mun aikataulun mukaan tämän päivän jälkeen neljä viidestä tehtävästä pitäisi olla valmiina. Valokuvaustehtävän sain viimeisteltyä ja kuvat teetätettyä valokuvausliikkeen tädin ja mun välisestä kielimuurista huolimatta.Teetätin kaikki kuvat ja vein loput naiselle, jota silloin kuvasin. Sieltä Plaza de Armasilta hänet taas löysin suklaapatukoita myymästä ja tuntui ilahtuvan kuvanipusta.

Kaksi kirjoitustehtävää olen myös saanut tehtyä, toinen perinteinen perustelu "Miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelemaan tätä alaa" ja toinen synopsis dokumentista, joka käsittelee vanhuksia tai vanhuuden teemaa Suomessa. Nyt on tämmönen työn alla: "Kirjoita kolmen - viiden (3-5) sivun essee, jossa pohdit teemaa "Uhri" käyttäen viitekohtanasi yhtä teosta (dokumentaarinen elokuva, romaani, runo, kuvateos, teatteriesitys, essee tai ns. tietoteos)"

Varmaan turha mainita että ei oikein nappaa?

Mulla kuitenki viitekohtana on omaelämäkerta First They Killed My Father, joka kertoo Kambodzan kansanmurhasta, joten se nyt on sentään ihan hyvä lähtökohta. Puolitoista sivua valmiina ja kello on 12:30, joten eiköhän tämä tästä etene. Huomenna päästään filmaamaan viimeistä tehtävää ja siitä oon jo itseasiassa aika innoissani. Eilen Agustinin kanssa nähtiin ja vähän jutskailtiin tulevasta haastattelusta ja huomenna ois tarkotus pistää purkkiin, Agustin nro 2 lupasi kuvata ja Julian varmaan tulee muuten vaan mukaan heilumaan... Lupasin itselleni, että jos lauantai-iltaan mennessä saan esseet kirjoitettua ja videon editoitua polttamista vaille valmiiksi, illalla juhlitaan, sillä täällä ois sillon jungleparty. Vähän lisämotivointia tässä tällä hetkellä kaivataankin. Vähän tuumailin,että maanantaina voisin sitten yrittää jatkaa matkaa Cuscosta eteenpäin.

Mun ex-kämppis-chileläiset tuli eilen Machu Picchulta ja ne on vähän pulassa: Alvaro oli jättänyt bussiin vyölaukun, jossa on sen passi, rahat ja luottokortti. Surkuhupaisaa tässä on se, että tällä neljän pojan porukalla on tasan vain ja ainoastaan tämä yksi luottokortti, mikä on musta ihan uskomattoman typerää. Mä en edes yksinäni uskaltanut lähteä reissuun ilman kahta korttia. Niiden pitäisi tänään jatkaa matkaa bussilla Punoon ja niillä on lento Pohjois-Chilestä takaisin Santiagoon sunnuntaina ja käteiskassaa löytyy yhteensä 200 solia, eli sellaiset 60 euroa. Hyvä pojat.

Musta on muuten nyt tullut mun inhoama dormilainen. Inhoan yliskarppeja ihmisiä, jotka heräävät dormeissa aikaisin 7-9 aikaan ja ovat kauhean reippaita ja aktiivisia ja kaikkea. Itselle tulee silloin kauhean syyllinen olo, kun nukkuu pitkään ja viettää päivät tehden ei-mitään. Nyt itse menen nukkumaan klo 22-23 ja tänäkin aamuna nousin ilman herätyskelloa seitsemältä suihkuun. Kaiken lisäksi olen kunnon partyhostellissa enkä edes muista millon viimeksi oisin maistellut alkoholia. Oon kauhea tylsimys. Mutta ei se mitään. Aina ei vaan jaksa.

Pakko vielä mainita yksi juttu, nimittäin yksi aussi luuli eilen mua jenkiksi. Okei, sinänsä siinä ei ole mitään imartelevaa, mutta kai sillon kuin natiivi englanninpuhuja kommentoi "nice accent" saa olla vähän otettu, ihan pikkiriikkisen?

2x Agustin ja Julian soitteli taas eilen. Pojat oli taas menneet budjetilla ja livahtaneet jostain aidankolosta ilmaiseksi Machu Picchulle jonkun paikallisen papan ohjeiden mukaan, mokomat lurjukset. Agustin (oik.) työskentelee tällä hetkellä hostellissa täällä Cuscossa ja lupautui mun haastateltavaksi.

...ja koska Agustin auttaa mua, mä sit autoin sitä. Leikattiin eilen pari tuntia drinkkilippuja, naistenpäivänä ilmasta Piscoa naisille sen hostellin baarissa jee. Itse tosin taidan skipata.

Valmis työ nro 1, "El circulo de la vida."

Tämmösiä ihanuuksia täällä on kaikkialla, patalappuja ja meikkipussi on mun mukaan tarttunut.

Pari päivää sitten muuten törmäsin Hesarin sivuilla tähän uutiseen, joka musta oli aika mielenkiintoinen, koska Chilen historiaan tutustuin aika hyvin siellä ollessani kuukausi sitten: http://www.hs.fi/ulkomaat/Runoilija+Pablo+Nerudan+kuolinsyy+selvitet%C3%A4%C3%A4n/a1362366848257

Itseasiassa eilen yritinkin lukea Nerudan runoja, kun Alvaro yhtä teosta parhaillaan lukee ja kävelee kaikkialla se kirja kainalossa, mutta en päässyt edes ekaa runoa loppuun. Ehkä rakkausrunot espanjaksi ei ole mua varten.

Tulipahan taas juttua, vaikka asiaa ei edes pitänyt olla. Nyt haen päivän viidennen teekupin (kyllä, olen laskenut ja olen addikti) ja jatkan esseen parissa. Heippa!

Black and White

Tänään olin reipas ja aloitin urakkani Aalto-yliopiston ennakkotehtävien parissa. Aloitin vaikeimmasta, valokuvaustehtävästä johon mulla ei ollut mitään megahyvää ideaa. Tehtävänantonahan on seuraava: "Kuvaa kolmen valokuvan sarja, joissa kaikissa esiintyy sama ihminen/ihmiset. Ilmaise kuvillasi kolmea eri näkökulmaa tai teemaa: muisto, läheisyys, ulkopuolisuus. Anna sarjallesi nimi."

Moni Suomessa toteuttaa tämän luultavasti pyytämällä jotakin tuttavaansa malliksi ja lavastamalla kuvat. Reissun päällä ei oikein onnistu (varsinkaan jos varsinaisia ideoita ei ole...), joten itse päätin toteuttaa tämän lähtemällä kaduille vaanimaan ihmisiä ja toivomalla parasta. Mulla kävikin vähän tuuri löytäessäni Plaza de Armasilta mielenkiintoisen naisen kolmen lapsen kanssa ja onnistuin jopa selittämään tilanteeni ja kysymään luvan kuvata espanjaksi ja nainen tuntui jopa ilahtuvan ajatuksesta. Ihanaa vaihtelua bolivialaisten jälkeen, jotka kipittivät karkuun jo kilometrin päässä kameran nähdessään.

Päivän kuvasaldoa olisikin tässä, olkaa hyvät

Olosuhteisiin nähden olen kuviin ihan tyytyväinen ja toisaalta myös koen, että kirjalliset tehtävät tulevat olemaan enemmänkin mun vahvuus (onneksi valokuvausta on vain yhden tehtävän verran). Lisäksi viimeinen, viides tehtävä tulee olemaan videointitehtävä ja siihen mulla on jo aika hyvä idea ja haastateltava valmiina, toivotaan että käytännön toteutus onnistuu.

Tänään en sen kummempia puuhaillutkaan, kävin leikkauttamassa otsatukan, hakemassa pyykkejä, tein yliopistohaun ja skypettelin ihanan Sannin kanssa. Samantha ja Karina jatkoivat aamulla matkaa, joten nyt on helppo olla taas epäsosiaalinen ja keskittyä olennaiseen. Nyt nukkumaan ja huomenna hommat jatkuvat kirjallisten parissa.

Jungle Inka Trek - elämäni rankimmat ja upeimmat neljä päivää

Huh mikä vaellus!

Vaikka Salar de Uyunin reissu oli huikea, niin kyllä melkein täytyy myöntää, että nyt kyllä tuli silti koettua tähänastisen reissun kohokohta. Kaikki matkalla nähdyt maisemat ja koetut elämykset yhdistettynä siihen itsensä ylittämisen tunteeseen - uskomatonta!

Fyysisesti vaellus oli rankka, vaikka se ei edes ole yhtä raskas kuin perinteinen Inka Trail. Vaeltaminen itsessään ei olisi niin raskasta, mutta mäkinen maasto sekä monet nousut ja portaat saivat ainakin mun hengen salpautumaan vähän väliä, pohkeista ja reisistä puhumattakaan, jotka tällä hetkellä huutavat armoa. Tulipahan kunnon treeni!

Päivä 1

Aamulla lähdettiin matkaan 6:30 hostellilta. Meidän hostellilta mukaan lähti mun lisäksi kolumbialainen Karina ja englantilainen Samantha. Autossa odottivat jo porukan pojat, amerikkalainen Hass, englantilainen Ricky ja venäläinen Timor. Oppaana meillä oli paikallinen Yoel, joka myöhemmin osoittautui ihan loistotyypiksi.

Meidän Loki Hostelin yhteydessä toimivalta Loki Travelsilta oli mahdollista vuokrata vaellusvarusteita ja itse vuokrasinkin kunnon 40-litraisen repun, koska totesin mun Fjällravenin olevan liian pieni eikä sen hihnat ole ehkä ergonomisimmasta päästä. Samaten vuokrasin myös kunnon sadetta pitävän takin ja koko paketilla oli neljälle päivälle hintaa vähän reilu 10 euroa - mun mielestä pieni hinta siitä, ettei vaellus mene pilalle ainakaan huonojen varusteiden vuoksi.

Aamulla siis ajeltiin autolla muutama tunti välissä pysähtyen aamupalalle. Kymmenen maissa saavuttiin vuoren huipulle, jossa oli aika toppautua kunnon turvavermeisiin ja hypätä maastopyörien kyytiin. Ohjelmassa oli siis downhill biking, suomeksi en virallista termiä tiedä. Onkohan alamäkipyöräily ihan tyhmästi sanottu? Anyway, Lasketeltiin siis kiemuraisia vuorenrinteitä alas ja Yoelin mukaan vauhtia oli 50-60km/h, mikä kyllä tuntuikin vähintään siltä! Aika hurja fiilis oli varsinkin silloin, kun oikea kaista oli alaspäin viettävän vuorenrinteen puolella ja näit suoraan alas kiitäessäsi hirmuista kyytiä kohti seuraavaa mutkaa. Enpä olisi uskonut, että pyöräily voi olla niin siistiä!

Hölmöltä tuntuvia varusteita (polvisuojat, ylävartalopanssari, kypärä, topatut hanskat) kiitettiinkin myöhemmin yhden ryhmäläisen kaatuessa kovassa vauhdissa ja selvitessä täysin ruhjeitta! Meillä kävi tuuri ja meillä oli myös tosi hyvät pyörät, mä kun olen kuullut kauhutarinoita myös niistä yrityksistä joiden pyörien vaihteet jumittaa, jarrut ei toimi ja renkaat ovat tyhjät.

Välissä ylitettiin myös melkoinen määrä vuorenrinteitä pitkin laskeutuvia puroja ja pikkujokia, mikä takasi sen, että vuorenjuurelle saapuessamme noin 60 kilometrin kurvailun jälkeen oltiin läpimärkiä ja mutaisia koko sakki... Mutta oli se sen arvoistakin, huh!

Meidän koko poppoo kasassa, Timor, Samantha, minä, Yoel, Karina, Hass ja Ricky, valmiina taistoon!

Pakollinen egoilukuva

Pyöräilyn jälkeen saavuttiin lounaspaikalle, syötiin ja jatkettiin matkaa jalan. Ensimmäisenä päivänä nousua ei ollut kuin tunnin verran, mutta juju piilikin siinä, että se oli kokonaan vuorenrinnettä pitkin ylös. Lopulta päästiin hikisinä ja uupuneina meidän majapaikkaan, joka oli ns. "ekologinen kylä" keskellä viidakkoa. Oikea vessa löytyi ihme kyllä, mutta (jääkylmä) suihku oli taivasalla lehdistä kyhätyn kopin sisällä. Illalla olin saada hepulin ripustaessani huuhtelemiani vaatteita narulle kuivumaan, kun näädän tapainen valtava eläin juoksi mua kohti. Se oli siis ihan kuin suomalainen näätä, mutta mun mielestä monta kertaa isompi. Siinä sitten huidoin sitä kohti pyyhkeellä ja kiljuin kun se ei tuntunut pelkäävän mua yhtään, kunnes perheen tyttö juoksi paikalle ja nappasi näädän syliin - otus olikin lemmikki! Oikeesti, kuka pitää niin iljettävää otusta lemmikkinä, kysynpä vaan?

Näkymä meidän pikkukylään meidän huoneen edestä

Päivä 2

Toinen päivä oli kaikista rankin. Aamulla satoi kaatamalla aamupalaa syödessämme. Kiskottiin sadevermeet päälle, saatiin inkamaalaukset poskeen (inkajumalat suojelee ja silleen) ja kappas kummaa, kun lähdettiin matkaan vähän ennen yhdeksää, sade lakkasi! Liekö maalaukset tehonneet ja tuoneet onnea meidän päivälle?

Koko päivä käveltiin, käveltiin ja käveltiin. Muutamia rankempia nousuja oli matkalla ja alkureitti käveltiin sitä aitoa ja oikeaa inca trailia pitkin vuorenrinteellä. Siinä pikkupolkua pitkin kävellessä ei hirveästi tehnyt mieli katsella maisemia, sillä kompastuessaan olisi saanut melkoisen kyydin vuorenrinnettä alas jokeen. Tulipa taas kiitettyä korkeampia voimia siitä, etten ole korkean paikan kammoinen. Terkkuja Annille vaan ja tervetuloa inca trailille ;) Kysyinkin Yoelilta onko kukaan ikinä tippunut ja kuollut, mutta ei kuulemma, sentään.

Välissä lounastettiin ja jatkettiin matkaa vielä muutama tunti. Yhteensä päivän aikana kuljettiin seitsemän tunnin verran, matka oli noin 25 kilometriä. Fiilis oli melkoinen kun neljän jälkeen saavuttiin kuumille lähteille, joissa polskittiin ja rentouduttiin parin tunnin verran. Ihanaa!

Kuumilta lähteiltä jatkettiin autokyydillä meidän hostellille ja illalliselle. Illalla lähdettiin ulos Yoelin, Karinan, Hassin ja Rickyn kanssa katsastamaan pikkukylän huikea yöelämä. Karina tanssii salsaa ja sitähän sitten tanssittiinkin hänen opeillaan parin tunnin verran ja tyttövaje luonnollisesti tarkoitti sitä, ettei me Karinan kanssa saatu huilia yhtään. Mutta hauskaa oli! Me palailtiin Karinan ja Hassin kanssa nukkumaan jo ennen puoltayötä, toisin kuin Ricky ja Yoel, jotka jostain syystä olivat kumman vaitonaisia aamulla...

Valmiina lähtöön toisena aamuna

Näillä maisemilla lähdettiin liikkeelle

Ensimmäinen taukopaikka

Inca Trail

Lounaspäikkärit ennen kuin matka jatkuu

Ehdottoman ansaittu kuuma lähde!

Karina ja Ricky

Päivä 3

Kolmas päivä alkoi zip lineillä (mikähän lie tämäkään suomeksi, köysirata?). Ajeltiin zip line-paikalle autolla, puettiin valjaat, kivuttiin taas n. 20 minuuttia vuorenrinteitä ja sitten mentiin! Yhteensä köysiratoja oli kuusi ja niillä pääsi "perinteisen" tyylin lisäksi kokeilemaan supermania (yksi ohjaajista tuli takana ja piti jaloista niin että voit "lentää" ja nähdä koko maiseman ympärillä näkemättä valjaita ja köyttä yläpuolella) tai monkey stylea (roikutaan pää alaspäin, mun lemppari!). Olipahan hauskaa ja varmaan turha mainitakaan maisemien hienoutta? Supermanissa takana oleva ohjaaja otti videonkin matkasta, mutta mun video on yhtien ruotsalaisten kameralla jota lainasin, koska mun pieni digikamera sattui sillä hetkellä olemaan jo toisella puolella köyttä Karinalla. Enköhän mä sen sieltä kuitenkin onneksi saa. Ruotsalaiset vasta seuraa olivatkin.... Ne liittyivät meidän porukkaan aamuksi tekemään zip linen ja joivat pullolliset sprite-rommisekoitusta alle tunnissa. Tuloksena oli hyvin puhelias ja paljon halaileva Henrik ja muuten vain pölvästi Johan. Ihmettelen, että ohjaajat edes antoi niiden laskea kaikki loputkin radat.

Jiihaa

Supermaaaaan!

Ihastuttava lähikuva jossa ilmeisesti yritän alkaa jarruttaa

Zip lineilyn jälkeen lounastettiin ja loppupäivä käveltiin. Itsessään kävely ei ollut raskas, sillä se kulki tasaista junaraidetta pitkin, mutta edellispäivän trekki alkoi jo tuntua jaloissa. Illalla saavuttiin Aguas Calientes-kylään, joka on kulkuväylä Machu Picchulle. Seuraava aamu alkoi jo vähän jänskättää.

Päivä 4

Viimeisenä aamuna herättiin neljältä ja puoli viideltä lähdettiin taskulamppuinemme talsimaan kohti Machu Picchun ensimmäistä check pointia. Oltiin ennen viittä jo siellä ja itse nökötin jonon ensimmäisenä portin avautuessa viideltä. Lippu- ja passitarkastuksen jälkeen seurasi pahin osuus - noin tunnin kiipeäminen jyrkkiä portaita pitkin varsinaisen Machu Picchun portille. Olipahan tuskaa, koska ne portaat olivat oikeasti jyrkät.  Tunnin hien ja puuskutuksen jälkeen saavuttiin ylös, vaihdettiin hiestä läpimärät paitamme toisiin ja sujahdettiin porteista sisään, jossa Yoel otti ohjat käsiinsä. Yoel kierrätti meitä vähän vajaan parin tunnin ajan Machu Picchulla ja kertoili inkakulttuurista ja kaupungista. Sen jälkeen Yoelin oli aika jättää meidät ja meillä oli loppuaika vapaata kiertelyaikaa. Käytiin ohjatun kierroksen jälkeen porttien ulkopuolella syömässä meidän aamupalaeväät (Machu Picchulle ei saa tuoda ruokaa) ja paineltiin takaisin sisälle.

Me kaikki oltiin ostettu lisäksi myös 10 dollarin arvoinen lippu Huayna Picchulle, joka on siis se korkein vuori, joka näkyy aina Machu Picchu-kuvissa. Näitä lippuja myydään vain 400 kpl/päivä ja sisään lasketaan kahdessa ryhmässä, ensimmäinen kello 7 ja toinen kello 10. Me oltiin onneksi vasta toisessa ryhmässä. Kuulemma vielä viisi vuotta sitten vuorelle pääsi kiipeämään kuka tahansa Machu Picchun lipun ostanut ja kuukausittain kuoli noin 20 turistia ihmisten tippuessa portailta alas suuren ihmismäärän vuoksi - aika hurjaa!

Kipuaminen alkoi siis vähän kymmenen jälkeen ja johan oli nousu. Noin tunti siinä kestikin ja kyllä huipulle viimein päästessä oli aika ylpeä fiilis. Vuoren huipulta näki koko Machu Picchun, vauvauvau. Matkan varrella näin muutamia vanhuksia kipuamassa ylös, enkä tosiaan käsitä miten he sen tekivät kun itsekin tein jo välikuolemaa matkalla. Tosin itselläni jaloissa painoivat jo kolmen edellispäivän vaeltaminen, ehkä siinä ero...

Löysin Machu Picchulta kavereita. Yhteensä 12 laamaa tuolla kuulemma pitää huolen ettei nurmi kasva liian korkeaksi.

Karina ja symppis-Yoel

Siellä! Näin tuon kohdan oman kamerani linssin läpi ja hetkeä myöhemmin seistä nökötin jo kielekkeellä ja vasta silloin Yoel ennätti mainitsemaan, että itseasiassa se on kiellettyä aluetta... Mutta eihän se raaskinut enää kieltääkään, haha.

Kun kallistaa päätä oikealle (tai tietokonetta vasemmalle) voi huomata vuorien muodostavan ihmisen kasvojen sivuprofiilin. Tuo isoin vuori keskellä on siis Huayna Picchu.

Aamulla kuuden-yhdeksän välillä oli kiva kierrellä ympäri aluetta suurimpien turistimassojen vielä nukkuessa. Aamulla kaupunki oli myös maalauksellisen sumuverhon ympäröimä.

Huayna Picchulla, alhaalla levittäytyy Machu Picchu

Vasemmalla näkyy tie, jota pitkin pääsee autolla Machu Picchulle. Aamulla kipuamamme portaat kulkevat siis suoraan halki tuon kiemurtelevan tien. Ei ikinä enää...

Tämmösiä portaita kivuttiin tunnin verran Huayna Picchulle - kaide oli vaan joissain jyrkemmissä kohdissa.

Machu Picchu kokonaisuutena oli tietysti huikea ja ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Me tosin tehtiin kaikki vaikeimman kautta - perillehän olisi tietysti mahdollista päästä juna- ja bussikyydillä eikä Huayna Picchullekaan kukaan pakota kipuamaan. Jotenkin vain haluttiin tehdä se "inkojen tapaan". Ja tietysti rahaa säästääkseen, bussilippu Aguas Calientesta Machu Picchulle kun maksaa noin 10 dollaria.

Laskettiin myös, että loppujen lopuksi rahallisesti ei ole suurta väliä tekeekö Machu Picchun ihan itse yhdessä päivässä vai neljän päivän vaelluksena, kalliiksi siellä käynti tulee yhden päivän reissunakin. Junalippu Aguas Calientesiin näytti kustantavan 46 dollaria (ja varmaan sama myös toiseen suuntaan), sisäänpääsy Machu Picchulle on 60 dollaria (kuulemma, tästä en ole ihan varma) ja bussikyydit myös kalliita Aguas Calientesista Machu Picchulle ja takaisin ellei ole halukas kiipeämään. Meidän vaellus maksoi 250 dollaria, josta vähennettynä sisäänpääsy- ja junaliput sekä 35 dollarin zip line, kolmen yön majoitus ja kolmen päivän ruoat, ei itse vaellukselle ja oppaan palkalle jää juuri mitään summaa.

Itse Machu Picchulta kipusin takaisin Aguas Calientesiin jo yhden maissa - kun aamulla aikaisin sinne on jo mennyt, ei ole mitään ideaa tappaa aikaa jos paikka on jo nähty. Käytiin muiden kanssa lounaalla ja itse kävin shoppailemassa vähän perulaista käsityötä - jopa pöytäliina ja pari patalappua tarttuivat mukaan. Kyllä, mulla alkaa olla jo visio miltä mun tulevaisuuden oma koti voisi näyttää. Illalla yhdeksältä rättiväsyneinä kavuttiin junaan, josta vaihdettiin autokyytiin ja yöllä yhdeltä saavuin takaisin hostellille, jossa mun rinkka ja suurin osa tavaroista oli ollut jemmassa vaelluksen ajan.

Tämä päivä ollaan vaan laiskoteltu (jos olen ikinä väittänyt mun pohkeiden olevan kipeät, se on ollut vale, koska nyt ne on todella kipeät). Samantha ja Karina ovat mun kanssa samassa hostellissa ja illalla käytiin vähän pyörimässä Cuscossa. Itse kiikutin ompelijalle farkut, joiden vetskari on hajonnut sekä yhden paidan ja housut joissa on isot reiät. Kaikkien korjaus kustantaa alle 3 euroa - hinta jolla hädin tuskin saisi edes uutta vetoketjua Suomessa. Alunperin meinasin, että tänäiltana olisi voinut vähän maistella vettä väkevämpää, mutta nyt olen kyllä niin rättipoikkiväsynyt yhä, että ei vain kykene. Kello on täällä kohta yksitoista ja tämä tyttö on ihan valmis petiin. Kaiken lisäksi hostellin baarissa on kasariteema ja jo pelkkä musiikki saa mut voimaan pahoin.

Huomenna alkaa yhteishaku, mikä tarkoittaa myös sitä että yhden koulun ennakkotehtävät julkaistaan. Niiden pitäisi olla perillä Suomessa 3.4 mennessä, joten meinasin viettää Cuscossa niin monta yötä, että saan tehtävät tehtyä ja pistettyä postiin, jotta ne ehtisivät perille ennen palautumisajan umpeutumista. Sitten matka jatkuu Pohjois-Peruun rannikolle, jossa asetun aloilleni luultavasti muutamaksi viikoksi. Siihenkin on syynsä, mutta sen paljastan vasta sitten.

Tähän väliin vielä vähän loppukevennystä: eilen kävin hostellilla suihkussa ennen junan lähtöäja suihkun ovessa oli sellainen ruudukko-lasi-ikkuna, jonka läpihän ei siis pitäisi näkyä. Ilmeisesti kuitenkin harjailin hiuksiani siinä peilin edessä vähän turhan lähellä ovea, ilman rihman kiertämää tietenkin, ainakin oven takaa kuuluvasta vihellyksestä päätellen... Hups. Tänä aamuna taas viihdytin muita hostellin vieraita pukemalla hameen väärinpäin päälleni, jonka tietysti huomasin vasta istuessani jo aamupalalla. Miten niin väsynyt vaelluksesta? Tänään taas kaupungilla päädyin japanilaiseen muotiblogiin ja näin paikallisen mummon kyykkypissalla keskellä katua. Mitähän huomenna vielä?

Hyvää yötä kaikille!